RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 272
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirjastotoimen henkilöstörakenne
Sivltk 09.11.2022 § 128
Kirjastotoimen henkilöstörakenteeseen Pöytyän kunnassa kuuluvat Auran ja Pöytyän kuntien yhteinen kirjastotoimenjohtaja, jonka työpanoksesta Pöytyän kunta kuntien välillä tehdyn sopimuksen mukaisesti ostaa 50 %, kolme kirjastonhoitajaa ja kolme kirjastovirkailijaa. Hanketehtäviin rekrytoidaan tarvittaessa henkilöstöä erikseen.
Kirjastotoimenjohtajan virka on täytettynä vakinaisesti; Auran kunnan sivistyslautakunnan virkaan 18.10.2022 § 74 valitsema Ari Koistinen on kunnasta saadun tiedon mukaan aloittamassa viran tehtävien hoitamisen 1.1.2023 alkaen. Kolme kirjastonhoitajan tointa ja kaksi kirjastovirkailijan tointa ovat samoin vakinaisesti täytetyt. Kolmas kirjastovirkalilijan toimi (vakanssinumero 632) on vakinaisena tehtävää hoitaneelle kirjastovirkailijalle myönnetyn työvapaan myötä täytettynä määräaikaisesti 31.12.2022 saakka. Vakinainen työntekijä on työvapaan aikana irtisanounut tehtävästä.
Pöytyän kunnanvaltuuston 22.6.2020 § 28 hyväksymään talouden tasapainottamisohjelmaan vuosille 2020-2022 sisältyy vuodelle 2022 säästötavoite: "Kirjaston miehitettyjen aukioloaikojen vähentäminen henkilöstökustannusten vähentämiseksi, säästötavoite 15 000 €." Säästö on vuoden 2022 osalta toteutettu sivistyslautakunnan 26.5.2021 § 61 päätöksen mukaisesti jättämällä palkattomalla työvapaalla olleen kirjastovirkailijan sijaisuus osalle ajasta täyttämättä sekä muin suunnitelluin sijaisjärjestelyin. Toimen tultua työntekijän irtisanoutumisen myötä avoimeksi ja rekrytoinnin ollessa ajankohtainen tarkoituksenmukaista on tarkastella kirjaston aukioloaikojen ja henkilöstörakenteen osalta pitkäjänteisesti tehtävää linjausta.
Sivistyslautakunta on 13.11.2019 § 101 vahvistanut Pöytyän kirjastojen aukioloajat 1.1.2020 alkaen ajalla 1.9.-31.5. seuraavasti:
Päivä |
Kyrön kirjasto |
Riihikosken kirjasto |
Yläneen kirjasto |
Maanantai | klo 13-19 | klo 13-19 | klo 13-19 |
Tiistai | klo 13-19 | klo 13-19 | klo 13-19 |
Keskiviikko | klo 10-16 | klo 13-19 | suljettu |
Torstai | klo 13-19 | klo 10-16 | klo 13-19 |
Perjantai | klo 10-16 | klo 9-15 | klo 9-16 |
Lauantai | suljettu | suljettu | suljettu |
Sunnuntai | suljettu | suljettu | suljettu |
Kesäajan aukioloajat ajalla 1.6.-31.8. päätöksen mukaan ovat:
Päivä |
Kyrön kirjasto |
Riihikosken kirjasto |
Yläneen kirjasto |
Maanantai | klo 13-18 | klo 11-16 | klo 12-18 |
Tiistai | klo 11-16 | klo 13-18 | klo 12-18 |
Keskiviikko | klo 9-15 | klo 13-18 | suljettu |
Torstai | klo 13-18 | klo 11-16 | klo 12-18 |
Perjantai | klo 11-16 | klo 9-15 | klo 10-16 |
Lauantai | suljettu | suljettu | suljettu |
Sunnuntai | suljettu | suljettu | suljettu |
Omatoimikirjastojen aukioloajat ympäri vuoden Kyrössä, Riihikoskella ja Yläneellä ovat:
- | maanantai-torstai klo 7.00-21.00 |
- | perjantai-lauantai klo 7.00-18.00 |
- | sunnuntai klo 7.00-21.00 |
Kirjastotoimenjohtaja päättää hallintosäännön 34 §:n mukaisesti yksittäisistä muutoksista kirjastojen aukioloaikoihin.
Kirjastopalvelujen järjestämisen ja kehittämisen näkökulmasta arvioidaan kirjastovirkailijan toimen (vakanssinumero 632) täyttäminen kokoaikaisesti 1.1.2023 alkaen edelleen perustelluksi. Ratkaisu tukisi osaltaan laadukkaiden kirjastopalvelujen toteuttamista, kirjastohenkilöstön toimivan tehtävärakenteen muodostumista ja henkilöstön hyvinvointia. Haluttaessa jatkaa kunnanvaltuuston 22.6.2020 § 28 hyväksymässä talouden tasapainottamisohjelmassa vuosille 2020-2022 tehtyä linjausta kirjaston miehitettyjen aukioloaikojen vähentämisestä henkilöstökustannusten vähentämiseksi / säästötavoite 15 000 €, arvioidaan tavoite saavutettavan vuosittaisena täyttämällä avoimeksi tullut kirjastovirkailijan toimi 50 %:n osuudella, ja tehden kirjastojen aukioloaikoihin tarvittavat, suhteellisen vähäisiksi arvioitavat, muutokset. Henkilöstörakenteen suunnittelun näkökulmasta on pitkäjänteisen linjauksen muodostaminen tilanteessa, jossa muutos on mahdollinen toteuttaa vakituisesti tehtäviin valittua henkilöstöä vähentämättä, perusteltua.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle
1. ensisijaisena vaihtoehtona kirjastovirkailijan toimen (vakanssinumero 632) vakinaista täyttämistä kokoaikaisena toimena 1.1.2023 alkaen, ja kirjastotoimen henkilöstörakenteen ylläpitämistä edelleen siten, että henkilöstöön kuuluvat Auran ja Pöytyän kuntien yhteinen kirjastotoimenjohtaja, jonka työpanoksesta 50 % kohdentuu Pöytyän kunnassa tehtävään työhön, kolme kirjastonhoitajaa ja kolme kirjastovirkailijaa. Hanketehtäviin rekrytoidaan henkilöstöä lisäksi erikseen;
2. mikäli ensisijaisena vaihtoehtona esitettyä toimintatapaa ja kirjastotoimen henkilöstörakennetta ei pidetä pidemmän aikajänteen ratkaisuna mahdollisena, toissijaisena vaihtoehtona kirjastovirkailijan toimen (vakanssinumero 632) vakinaista täyttämistä 50 % osuudella 1.1.2023 alkaen. Kirjastojen miehitettyihin aukioloaikoihin tehdään ratkaisuun päädyttäessä tarvittavat, suhteellisen vähäisiksi arvioitavat, muutokset. Henkilöstörakenne ratkaisuun päädyttäessä on muilta osin kohdassa 1 esitetyn mukainen;
3. linjaus asiassa tehtävän pitkäjänteisenä siten, että muutoksia kirjastotoimen henkilöstörakenteeseen tarkastellaan tarvittaessa tilanteessa, jossa muutosten toteuttaminen on mahdollista tehtäviin vakituisesti valittua henkilöstöä vähentämättä.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Khall 14.11.2022 § 272
208/01.01.00/2022
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kirjastovirkailijan toimi (vakanssinumero 632) täytetään kokoaikaisena 1.1.2023 alkaen, ja että kirjastotoimen henkilöstörakenne ylläpidetään edelleen siten, että henkilöstöön kuuluvat Auran ja Pöytyän kuntien yhteinen kirjastotoimenjohtaja, jonka työpanoksesta 50 % kohdentuu Pöytyän kunnassa tehtävään työhön, kolme kirjastonhoitajaa ja kolme kirjastovirkailijaa. Muutoksia kirjastotoimen henkilöstörakenteeseen tarkastellaan tarvittaessa tilanteessa, jossa muutosten toteuttaminen on mahdollista tehtäviin vakituisesti valittua henkilöstöä vähentämättä.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |