RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän tulevaisuus
147/00.01/2021
Khall 25.04.2022 § 104
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän 13.5.2019 allekirjoitetun perussopimuksen mukaan kuntayhtymällä on sen jäsenkuntien puolesta järjestämisvastuu laissa säädetyistä perusterveydenhuollon palveluista. Kuntayhtymä kehittää ja koordinoi erikoissairaanhoitoa yhdessä jäsenkuntiensa kanssa. Lisäksi kuntayhtymä vastaa erikoissairaanhoidon talouden seurannasta ja raportoi siitä jäsenkunnille erikseen annettavien ohjeiden mukaisesti.
Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023 alkaen, jolloin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä niille. Auran ja Pöytyän sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista tulee vastaamaan Varsinais-Suomen hyvinvointialue. Hyvinvointialueen alkaessa tulee Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymästä tarpeeton. Kuntayhtymän henkilöstö siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksesta annetun toimeenpanolain nojalla liikkeenluovutuksella hyvinvointialueen palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Kuntayhtymän perussopimuksen 27 §:n mukaan kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Kuntayhtymän purkautuessa yhtymähallituksen on huolehdittava loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat sovi muusta järjestelystä. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa. Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suorittamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa. Jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät loppuselvityksen. Viimeinen tilinpäätös ja vastuuvapaus käsitellään jäsenkuntien valtuustoissa.
Kuntayhtymän palvelutuotannossa käytettävät rakennukset ja kiinteistöt ovat kuntayhtymän omistuksessa ja jäsenkunnat ovat 31.5.2019 päivätyssä BDO:n laatimassa Kiinteistöselvityksessä selvittäneet kuntien yhteistoiminnan kannalta tarkoituksenmukaista ratkaisua siirtää kiinteistöjen omistusoikeus kullekin jäsenkunnalle siten, että kunnan alueella sijaitsevat kuntayhtymän kiinteistöt siirrettäisiin kiinteistön sijaintikunnan omistukseen. Lisäksi on selvitetty, mitä etuja ja haittoja tai kustannuksia järjestelystä mahdollisesti voisi aiheutua.
Em. selvityksen johtopäätöksissä todetaan seuraavaa:
"Mikäli jäsenkunnat haluavat siirtää kuntayhtymän omistamat kiinteistöt itselleen, on suositeltavaa, että siirto tehdään kirjanpitoarvoista. Palautus tapahtuu pääoman palautuksena siten, että peruspääomaa alennetaan. Peruspääomaa voidaan alentaa kuitenkin enintään siihen määrään, joka on arvioitu pysyvien vastaavien määrä taseessa sen jälkeen, kun rakennukset on luovutettu. Koska kiinteistöjen kirjanpitoarvot ylittävät peruspääoman alennuksen määrän, jää loppuosa arvosta jäsenkunnalle velaksi. Osapuolten tulisi sopia, onko velka koroton vai korollinen ja lyhennetäänkö sitä vai jääkö se pitkäaikaiseksi velaksi.
Kiinteistöjen ottamisella kuntayhtymästä kirjanpitoarvoin osaksi pääoman palautuksena ja osaksi velaksi ei ole tulosvaikutusta kunnan tai kuntayhtymän kirjanpidossa. Kunnan hankintamenoksi kiinteistölle muodostuu palautuvan pääoman ja velan yhteismäärä.
Luovutuksesta ei makseta varainsiirtoveroa. Kuntayhtymän kiinteistöinvestoinneista tekemien arvonlisäverojen vähennyksen tarkistusvastuu siirtyy jäsenkunnalle sille siirtyvän kiinteistön osalta. Mikäli kiinteistön käyttötarkoitus ei kuitenkaan muutu ja se vuokrataan kuntayhtymälle takaisin arvonlisäverollisella vuokrasopimuksella, veroa ei tule maksettavaksi. Tuloverovaikutuksia ei ole.
Kunnat menettävät kiinteistöveron, joka niille on kertynyt kiinteistön ollessa kuntayhtymän omistuksella. Vero on ollut yhteensä noin 35.000 euroa. Vastaavasti kiinteistökustannukset alenevat tällä määrällä."
Auran ja Pöytyän kunnanjohtajat Terhi Källi ja Mika Joki sekä Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän ma. yhtymäjohtaja Eveliina Kiiski ovat 12.4.2022 järjestetyssä viranhaltijaneuvottelussa keskustelleet kuntayhtymän tilanteesta ja päätyneet esittämään kuntayhtymän tulevaisuudesta kuntayhtymän jäsenkunnille seuraavaa:
- Auran ja Pöytyän valtuustot päättävät käynnistää Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän purkuprosessin kokouksissaan toukokuussa 2022.
- Valtuustot toteavat, että perussopimuksen edellyttämä loppuselvitys tulee valmistua syyskuun 2022 loppuun mennessä. Loppuselvitys tulee laatia ulkopuolisen selvittäjän toimesta. Selvityksen valmiiksi saattamisesta vastaa kuntayhtymä.
- Loppuselvityksen laatimisen yhteydessä laaditaan erillinen purkusopimus, jossa sovitaan purkuprosessin yksityiskohdista, kiinteistöjen luovutuksesta kunnille sekä varmistetaan yhteistyö hyvinvointialueen kanssa siirtymävaiheessa.
- Jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät loppuselvityksen ja purkusopimuksen sekä tekevät päätöksen kuntayhtymän purkamisesta marraskuun 2022 loppuun mennessä.
- Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä puretaan 31.12.2022.
- Vuoden 2022 tilinpäätös teetetään ulkopuolisena työnä ja vastuuvapauden myöntävät jäsenkuntien valtuustot.
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä puretaan 31.12.2022 edellä selosteessa kohdissa 1 - 6 eritellyn suunnitelman mukaisesti.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 17.10.2022 § 240
Pöytyän ja Auran valtuustojen toimeksiannosta Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän hallitus yhtymäjohtajan valmistelusta on valinnut kuntayhtymän purkua valmistelemaan BDO:n. BDO:n asiantuntijat ovat laatineet liitteenä olevat Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän purkamissopimusluonnoksen sekä omistajakuntakohtaiset luovutussopimusluonnokset kuntayhtymältä kunnille siirtyvistä kiinteistöistä. Pykälän oheismateriaalina on selvitys kuntayhtymän purkautumisen vaiheista sekä kuntayhtymän purkamiseen liittyvät laskelmat.
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän varsinainen toiminta lakkaa, kun palvelut ja kuntayhtymän henkilöstö siirtyvät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Kuntayhtymän toiminnan loppuun saattaminen, vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatiminen sekä muut toiminnan ja hallinnon päättämiseen liittyvät tehtävät tulee jakaa omistajakuntien kesken niiltä osin, mitä ei ostopalveluna pystytä hoitamaan. Hyvinvointialueelle siirtyvä henkilöstö toimittaa tarvittavia tietoja vuoden vaihteen jälkeenkin mutta purkamis- ja tilinpäätösprosessin vastuuhenkilöt on nimettävä kunnista.
Auran kunnanvaltuusto on 19.9.2022 kokouksessaan osaltaan hyväksynyt liitteenä olevan Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän purkamissopimusluonnoksen sekä Auran kunnan ja kuntayhtymän välisen kiinteistöjen luovutussopimusluonnoksen.
Valmistelija Kunnanjohtaja, hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteiden mukaiset Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän purkamissopimusluonnoksen sekä Pöytyän kunnan ja Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän välisen luovutussopimusluonnoksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimuksiin vähäisiä muutoksia ennen niiden allekirjoittamista.
Kunnanhallitus päättää lisäksi nimetä Pöytyän yhteyshenkilöksi kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen ja muiden talousasioiden osalta hallintojohtajan ja talouspäällikön ja prosessin kokonaisuuden hallinnan osalta kunnanjohtajan.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kvalt 24.10.2022 § 53
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Khall 06.02.2023 § 27
Kunnanvaltuusto hyväksyi 24.10.2022 § 53 Pöytyän kunnan ja Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän välisen luovutussopimuksen, jolla kuntayhtymä luovutti Pöytyän kunnalle seuraavat terveysasemakiinteistöt:
1. Turvala, kiinteistö 636-430-1-391, osoitteessa Turuntie 652, 21870 Riihikoski.
2. Terveyskeskus, kiinteistö 636-430-1-262, Yläneentie 1, 21870 Riihikoski.
3. Sairashuone, kiinteistö 636-430-1-22, Yläneentie 1, 21870 Riihikoski.
4. Terveysasema, kiinteistö 636-439-4-627, Kehityksentie 10, 21800 Kyrö.
5. Terveysasema, kiinteistö 636-466-40-0, Vainionperäntie 1, 21900 Yläne.
Kunta on vuokrannut kyseisillä kiinteistöillä sijaitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukäytössä olevat rakennukset Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen.
Maanmittauslaitokselle tehtävän kiinteistöjen luovutusrekisteröinnin yhteydessä kävi ilmi, että BDO Oy:n laatimasta luovutussopimuksesta puuttui kaksi kiinteistöä. Turvala I -niminen kiinteistö 636-430-1-44 sijaitsee osoitteessa Turuntie 652, 21870 Riihikoski. Riihikosken terveysaseman päärakennus sijaitsee osittain kyseisellä kiinteistöllä. Ojanne-niminen kiinteistö 636-430-1-108 sijaitsee osoitteessa Yläneentie 1, 21870 Riihikoski. Kiinteistöllä sijaitsee ulkorakennus sekä osa terveysaseman asiakaspysäköintipaikoista. Käynti Riihikosken terveyasemalle tapahtuu kyseisen kiinteistön lävitse. Voimassa olevassa asemakaavassa kiinteistö on osaksi puistoaluetta ja osaksi Riihikosken terveysasemakokonaisuutta. Edellä mainituista syistä kiinteistöt on syytä siirtää Pöytyän kunnan omistukseen.
Jo siirretyt kiinteistöt luovutettiin niiden kirjanpitoarvoista jako-osan ennakkona. Siirtohinta 1 406 115,03 euroa käsitti kaikkien kuntayhtymän omistuksessa olleiden Pöytyän kunnalle siirtyvien terveysasemakiinteistöjen tasearvot. Koska kuntayhtymän taseessa ei ole luovutusten myötä terveyasemakiinteistöille kirjanpidollista arvoa, on puuttuvat kaksi kiinteistöä tarkoituksenmukaista luovuttaa nimelliseen yhden euron kauppahintaan.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan luovutussopimuksen, jolla Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä luovuttaa Pöytyän kunnalle Turvala I ja Ojanne -nimiset kiinteistöt yhden euron kauppahintaan.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kvalt 13.02.2023 § 5
146/00.04.01/2022
Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |