Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 28


Liite 6 Kaavoituskatsaus 2023

 

Kaavoituskatsaus 2023

 

Khall 06.02.2023 § 28  

35/10.02.03/2023  

 

Kaavoituskatsaus tulee Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan laatia vuosittain. Pöytyän kunnan vuoden 2023 kaavoituskatsauksessa esitellään ajankohtaiset kaava-asiat, niiden käsittelyvaiheet sekä muita kaavoitukseen vaikuttavia päätöksiä ja toimia. Kaavoituskatsaukseen on sisällytetty lisäksi yleistä tietoa maankäytön suunnittelusta, kunnan tonttivarannosta ja asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointia.

 

Kaavoituskatsauksessa mainittujen uusien kaavoitushankkeiden vireilletulosta päätetään ja ilmoitetaan erikseen. Pitkään keskeytyneenä olleet Santinkulman, Ortenojan ja Kumisuon tuulivoimaosayleiskaavat sekä Auvaisten-Puhon-Juotolan osayleiskaava ovat sisältörakenteeltaan jo osin vanhentuneita. Päätös näiden kaavoitushankkeiden lopettamisesta voidaan tehdä kaavoituskatsauksen käsittelyn yhteydessä.

 

 

Valmistelija aluearkkitehti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Pöytyän kunnan vuoden 2023 kaavoituskatsauksen. Päätetään, että Santinkulman, Ortenojan ja Kumisuon tuulivoimaosayleiskaavojen sekä Auvaisten-Puhon-Juotolan osayleiskaavan käsittely lopetetaan.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.