Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 11


 

Valtion erityisavustus esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024

 

Sivltk 08.02.2023 § 13 

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi valtion eri­tyis­avus­tuk­sen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024. Myönnettävä eri­tyis­avus­tus on yhteensä enintään 48 210 000 €. Haku koskee kuntia sekä kun­ta­yh­ty­miä ja yksityisiä yhteisöjä, joilla on- esi- ja perusopetuksen jär­jes­­mis­lu­pa.

 

Haettavaksi julistettu valtionavustus on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen ta­sa-ar­voi­suu­den, yhdenvertaisuuden ja lähikouluperiaatteen sekä in­klu­sii­vi­sen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Valtionavustuksella edistetään op­pi­mis­ta, hyvinvointia ja vuorovaikutusta sekä oppilaan opetuksen jär­jes­­mi­sen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea.

 

Avustusta voidaan käyttää seuraaviin toimiin:

-

opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi

-

ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin

-

avustajien palkkaamiseen

 

Avustusta voidaan myöntää käytettäväksi ainoastaan esi- ja perusopetuksen opetushenkilöstön palkkakuluihin. Palkattavien henkilöiden tulee työskennellä pääosin opetusryhmässä.

 

Valtion erityisavustuksella tuetaan pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä tukemalla opetuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata opettajia ja avustajia ensisijaisesti sellaisten esi- ja perusopetuksen opetusryhmien opetuksen toteuttamiseksi ja tueksi, joissa tehostetun tuen tai erityisen tuen piirissä olevan oppilaan / oppilaiden opetus järjestetään osittain tai kokonaan yleisopetuksessa, tai joissa on erikoissairaanhoidon piirissä olevia oppilaita.

 

Haettavaksi julistettua valtion erityisavustusta voidaan hakuilmoituksessa kuvatun mukaisesti myöntää lisäksi koulujen ja ankkuritoiminnan tai poliisin välisen yhteistyön kehittämiseen ja vahvistamiseen kouluyhteisön turvallisuuden edistämiseksi ja ongelmien kasautumisen ennaltaehkäisemiseksi.

 

Valtion erityisavustusta myönnetään molempiin tarkoituksiin enintään 80 % kokonaismenoista, jo­ten kunnan omarahoitusosuus on vähintään 20 %. Avustuksen mää­räy­ty­mi­seen vaikuttavat perusopetuksen koulukohtaiset oppilasmäärät, opetukseen käytetyt resurssit (euroa / oppilas) sekä seuraavat kriteerit:

-

30-54-vuotiaiden vain perusasteen suorittaneiden osuus ikäluokasta

-

työttömyysaste

-

vieraskielisen väestön osuus

 

Hankkeen toteuttaminen edel­lyt­tää lisämäärärahojen varaamista sivistyslautakunnan vuoden 2023 ta­lous­ar­vi­oon sekä taloussuunnitelmaan vuodelle 2024.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön haettavaksi julistaman valtion eri­tyis­avus­tuk­sen hakuaika on 3.-28.2.2023. Päätökset pyritään tekemään maalikuussa 2023. Valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen koulutuksellista ta­sa-ar­voa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin sekä toimenpiteisiin nuorten jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi vuosille 2023-2024 kos­ke­va hakutiedote on kokonaisuudessaan oheismateriaalina.

 

Pöytyän kunnassa on valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen koulutuksellista ta­sa-ar­voa ja yhdenvertaisuutta edis­­viin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 suun­ni­tel­tu haettavan jatkona ajalla 1.8.2022-31.7.2023 käynnissä olevalle, Esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistävät toimenpiteet ja laadun kehittäminen -hankkeelle, johon opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kunnalle valtion erityisavustuksen. Hankkeen myötä on henkilöstöresursseja lisätty kaksi, pääasiassa samanaikaisopetukseen osoitettua luokanopettajan määräaikaista tehtävää täyttäen; toinen tehtävistä hakijoiden vähäisyydestä johtuen vasta kevätlukukauden 2023 ajalle. Suunnitelmana haettavaa valtion erityisavustusta myönnettäessä on tehtävien täyttäminen lukuvuoden 2023-2024 ajalle edelleen ohjaten työpanosta kouluille ja esiopetusyksiköihin perustelluksi arvioitavan mukaisesti. Suunnitelma tarkentuu hakemuksen ja hankesuunnitelman laatimisen yhteydessä. Hen­ki­lös­­re­surs­sei­hin pa­nos­ta­mi­nen arvioidaan ti­lan­tees­sa tärkeäksi.

 

Valmistelija sivistysjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö ja perusopetuksen koulujen rehtorit

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle
1. valtion erityisavustuksen hakemista esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 selostusosassa kuvatun ja hakemuksen valmistelun edetessä perustelluksi arvioitavan mukaisesti. Hakemus valmistellaan ja lähetetään hakuajan päättymiseen 28.2.2023 klo 16.15 mennessä viranhaltijatyönä. Hankesuunnitelmaa tarkennetaan, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu;
2. tarvittavat muutokset sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioon esitettävän, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu, ja hankkeen alkamisajankohta ja määrärahatarve ovat täsmentyneet. Määrärahat huomioidaan edelleen vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman valmistelussa.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Khall 06.03.2023 § 46 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Sivltk 05.04.2023 § 26 

 

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö on 23.3.2023 myöntänyt Pöytyän kunnalle valtion erityisavustuksen esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024. Avustuksen suuruus on 96 000 €, ja avustuksen enimmäisosuus hankkeen toteutuneista kustannuksista 80 %. Jos vuodelle 2023 avustusta saanut hakija on saanut avustusta myös vuonna 2022, tulee sen päätöksen mukaan käyttää vuonna 2022 saatu määräraha ennen kuin se voi alkaa käyttää vuoden 2023 määrärahaa. Avustuksilla tulee olla eri kustannuspaikat.

 

 Esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 suunnitellun hankkeen tavoitteita ja sisältöä on kuvattu edellä sivistyslautakunnan 8.2.2023 § 13 käsittelyn yhteydessä. Hankesuunnitelmaan sisältyy kahden luokanopettajan rekrytoiminen tehtävien hoitamiseen. Määrärahan käyttö suunnitellaan aloitettavan, kun vastaavaan hankkeeseen vuonna 2022 myönnetty määräraha on käytetty; rekrytoinnissa esiintyneiden haasteiden johdosta on määrärahaa osin käytettävissä edelleen syksyn 2023 aikana. Mikäli vuonna 2023 myönnettyä valtion erityisavustusta on toimintakauden 2023-2024 jälkeen jäljellä, voidaan tätä käyttää edelleen syyslukukauden 2024 aikana.

 

 Hankkeen suunnitellut kokonaiskustannukset ovat 120 500 €. Hankkeen toteuttaminen edellyttää lisäyksiä sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman tulo- ja menomäärärahoihin / Opetus- ja kirjastopalvelut:

 

 Vuosi 2023

 

 Kp 3167 Esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hanke (taloushallinto-ohjelmassa kustannuspaikan nimi lyhennettynä)

 

 Toimintatuotot

 3330  Tuet ja avustukset valtiolta 16 000 €

 

 Toimintakulut

 4041  Määräaikaisten opettajien palkat 16 000 €

 

 Lisäksi henkilöstösivukustannukset noin 4 000 €.

 

 Toimintatuotot 16 000 €, toimintakulut yhteensä 20 000 €.

 

 Vuosi 2024

 

 Kp 3167 Esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hanke (taloushallinto-ohjelmassa kustannuspaikan nimi lyhennettynä)

 

 Toimintatuotot

 3330  Tuet ja avustukset valtiolta 80 000 €

 

 Toimintakulut

 4041  Määräaikaisten opettajien palkat 81 000 €

 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut 500 €

 

 Lisäksi henkilöstösivukustannukset noin 19 000 €.

 

 Toimintatuotot 80 000 €, toimintakulut yhteensä 100 500 €.

 

 Taloushallinto-ohjelma laskee henkilöstösivukustannukset ohjelmaan syötettyjen kaavojen mukaisesti, joten edellä kuvatut palkkamäärärahat syötetään menotileille siten, että kokonaissumma muodostuu esitetyn mukaiseksi. Hankkeen toteuttamista varten varattavat toimintatuotot vuosina 2023 ja 2024 ovat yhteensä 96 000 €, ja toimintakulut yhteensä 120 500 €.

 

 Hankkeen tehtävien hoitamiseksi täytettävien luokanopettajan virkojen, joista toisen tehtävät sijoittuvat Elisenvaaran yhtenäiskoululle (Elisenvaaran ja Kyrön yksiköt) sekä Kyrön varhaiskasvatusyksikköön, ja toisen tehtävät Riihikosken ja Yläneen yhtenäiskouluille sekä Riihikosken ja Yläneen varhaiskasvatusyksiköihin, vakansseina suunnitellaan hyödynnettävän vastaavia luokanopettajan virkojen vakansseja kuin lukuvuoden 2022-2023 ajan käynnissä olevassa, vastaavassa hankkeessa (vakanssinumerot 523 ja 525), joten uusien virkojen perustamiselle ei ole tarvetta. Virkojen tehtäviin hankkeen ajan sisältyvät tehtävät Esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hankkeen avustushakemuksen ja -päätöksen pohjalta virat täyttävien viranomaisten toimesta laadittavan tehtävänkuvauksen sekä esi- ja perusopetusta koskevan lainsäädännön ja määräysten mukaisesti.

 

 Luokanopettajan virkojen kelpoisuusvaatimukset määräytyvät Suomen perustuslain 731/1999 125.2 §:n (yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin) sekä opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteiden ehdot määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen, kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen sekä kunnassa vahvistettujen tehtävien vaativuuden arviointiperusteiden mukaisesti.

 

 Pöytyän kunnan hallintosäännön 44 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta, virkoihin kuuluvista tehtävistä, kelpoisuusehdoista sekä viran lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta. Hallintosäännön 46 §:n mukaan viran kelpoisuusehdot päättää edelleen virka auki julistettaessa viranomainen, jonka tehtäviin kuuluu viran täyttäminen. Palkkauksesta päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen kunnanhallituksen henkilöstöjaoston antamien ohjeiden mukaisesti (hallintosääntö 48 §). Mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, on toimivalta hallintosäännön 43 §:n mukaan kunnanhallituksella. Asioiden kytkeytyessä toisiinsa perusteltua on näiden käsittely yhdessä.

 

Valmistelijat:  sivistysjohtaja, varhaiskasvatuspäällikkö sekä Elisenvaaran, Riihikosken ja Yläneen yhtenäiskoulujen rehtorit

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hankkeen toteuttamiseksi seuraavia lisäyksiä sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman tulo- ja menomäärärahoihin / Opetus- ja kirjastopalvelut:
- vuosi 2023 / toimintatuotot 16 000 €, toimintakulut 20 000 €
- vuosi 2024 / toimintatuotot 80 000 €, toimintakulut 100 500 €

Lisämäärärahat kohdentuvat hankkeen kustannuspaikan tulo- ja menotileille selostusosassa esitetyn mukaisesti.

Hankkeen tehtävien hoitamiseksi lukuvuonna 2023-2024 sekä hankkeen jatkuessa syyslukukukauden 2024 aikana edelleen, kyseiselle ajalle täytettävien kahden luokanopettajan viran (vakanssinumerot 523 ja 525) tehtävät, kelpoisuusvaatimukset, palkkaus ja palvelussuhteiden ehdot määräytyvät selostusosassa kuvatun mukaisesti; tarkemmin virkoihin valittavilta toivottavasta osaamisesta ja hakuilmoituksen sisällöstä päättävät palvelussuhteisiin ottavat viranomaiset. Virat täytetään edellä kuvatun mukaisesti, mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy esitetyt lisäykset sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioon ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelmaan.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Khall 17.04.2023 § 79 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan ehdotuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Kvalt 24.04.2023 § 11  

57/02.05.01.01/2023 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää myöntää esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hankkeen toteuttamiseksi seuraavat lisäykset sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman tulo- ja menomäärärahoihin / Opetus- ja kirjastopalvelut:
- vuosi 2023 / toimintatuotot 16 000 €, toimintakulut 20 000 €
- vuosi 2024 / toimintatuotot 80 000 €, toimintakulut 100 500 €

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.