Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 12


 

Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin 2023-2024

 

Sivltk 08.02.2023 § 12 

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julistanut haettavaksi valtion eri­tyis­avus­tuk­sen varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024. Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enin­tään 17 934 000 €. Haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä, jotka jär­jes­­vät varhaiskasvatusta. Kunnat voivat halutessaan sisällyttää yksityiset pal­ve­lun­tuot­ta­jat hakemukseensa.

 

Haettavaksi julistettu valtionavustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen ta­sa-ar­voi­suu­den, yhdenvertaisuuden sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vah­vis­ta­mi­seen. Valtionavustuksella edistetään oppimista, hyvinvointia ja lähipalveluperiaatetta sekä lapsen oikeutta vält­­mät­­mään ja riittävän varhaiseen tukeen. Avustuksella tuetaan pysyvien toi­min­ta­mal­lien, rakenteiden ja käytänteiden kehittämistä.

 

Avustusta voidaan käyttää

-          lisähenkilöstön palkkaamiseen lapsiryhmiin suhdelukujen pienentämiseksi (varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi, las­ten­hoi­ta­ja)

-          varhaiskasvatuksen erityisopettajan palkkaamiseen

-          avustajien palkkaamiseen lapsiryhmiin, joissa on tukea tarvitsevia lapsia

 

 Erityisavustusta voidaan myöntää käytettäväksi varhaiskasvatuksen kasvatus- ja opetushenkilöstön palkkakuluihin. Palkattavien henkilöiden tulee työskennellä pääosin lapsiryhmässä.

 

Valtion erityisavustusta myönnetään enintään 80 % kokonaismenoista, joten kunnan maksuosuus on vähintään 20 %. Avustuksen mää­räy­ty­mi­seen vaikuttavat seuraavat kriteerit:

-

30-54-vuotiaiden vain perusasteen suorittaneiden osuus ikäluokasta

-

työttömyysaste

-

vieraskielisen väestön osuus

-

maksuttoman varhaiskasvatuksen piirissä perheen tulojen perusteella olevat lapset

 

Hankkeen toteuttaminen edel­lyt­tää lisämäärärahojen varaamista sivistyslautakunnan vuoden 2023 ta­lous­ar­vi­oon sekä taloussuunnitelmaan vuodelle 2024.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön haettavaksi julistaman valtion eri­tyis­avus­tuk­sen hakuaika on 3.-28.2.2023 klo 16.15. Päätökset pyritään tekemään maaliskuussa 2023. Valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen koulutuksellista ta­sa-ar­voa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 kos­ke­va hakutiedote on kokonaisuudessaan oheismateriaalina.

 

Pöytyän kunnassa on valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edis­­viin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 suun­ni­tel­tu haettavan jatkona ajalla 1.8.2022-31.7.2023 käynnissä olevalle, Varhaiskasvatuksen tasa-arvoa edistävät toimenpiteet ja laadun kehittäminen -hankkeelle, johon opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kunnalle valtion erityisavustuksen. Hankkeen myötä on varhaiskasvatuksen opet­ta­jien, erityisopettajien ja sosionomien haas­ta­vassa rekrytointitilanteessa lisätty henkilöstöresursseja kaksi varhaiskasvatuksen las­ten­hoi­ta­jan tehtävää täyttäen. Tarkoituksena haettavana olevaa valtion erityisavustusta myönnettäessä on tehtävien täyttäminen toimintakauden 2023-2024 ajalle edelleen (var­hais­kas­va­tus­pal­ve­lu­ja käyttävien lasten lu­ku­mää­rään suhteuttaen yksi las­ten­hoi­ta­ja Ky­rön varhaiskasvatusyksikköön, ja yksi lastenhoitaja Metsälauhan ja Ylä­neen varhaiskasvatusyksiköihin työntekijän työ­pa­nos­ta yksiköiden kesken jakaen). Suun­ni­tel­ma tarkentuu hakemuksen ja hankesuunnitelman laa­ti­mi­sen yhteydessä. Hen­ki­lös­­re­surs­sei­hin panostaminen arvioidaan tilanteessa tärkeäksi.

 

Valmistelijat sivistysjohtaja ja varhaiskasvatuspäällikkö

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle
1. valtion erityisavustuksen hakemista varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 selostusosassa kuvatun sekä hakemuksen ja hankesuunnitelman valmistelun edetessä perustelluksi arvioitavan mukaisesti. Hakemus valmistellaan ja lähetetään hakuajan päättymiseen 28.2.2023 klo 16.15 mennessä viranhaltijatyönä. Hankesuunnitelmaa tarkennetaan, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu;
2. tarvittavat muutokset sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvioon esitettävän, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu, ja hankkeen alkamisajankohta ja määrärahatarve ovat täsmentyneet. Määrärahat huomioidaan edelleen vuoden 2024 talousarvion sekä vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman valmistelussa.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

 

Khall 06.03.2023 § 45 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Sivltk 05.04.2023 § 27 

 

 

 Opetus- ja kulttuuriministeriö on 23.3.2023 myöntänyt Pöytyän kunnalle valtion erityisavustuksen varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024. Avustuksen suuruus on 48 000 €, ja avustuksen enimmäisosuus hankkeen toteutuneista kustannuksista 80 %. Jos vuodelle 2023 avustusta saanut hakija on saanut avustusta myös vuonna 2022, tulee sen päätöksen mukaan käyttää vuonna 2022 saatu määräraha ennen kuin se voi alkaa käyttää vuoden 2023 määrärahaa. Avustuksilla tulee olla eri kustannuspaikat.

 

 Varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2023-2024 suunnitellun hankkeen tavoitteita ja sisältöä on kuvattu edellä sivistyslautakunnan 8.2.2023 § 12 käsittelyn yhteydessä. Hankesuunnitelmaan sisältyy kahden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan rekrytoiminen tehtävien hoitamiseen. Valtion erityisavustusta myönnettiin haettua vähemmän, joten hanketta suhteutetaan toiminnalliset tekijät huomioiden. Määrärahan käyttö suunnitellaan aloitettavan, kun vastaavaan hankkeeseen vuonna 2022 myönnetty määräraha on käytetty; määrärahaa arvioidaan osin olevan käytettävissä syksyn 2023 aikana edelleen. Mikäli vuonna 2023 myönnettyä valtion erityisavustusta on toimintakauden 2023-2024 jälkeen jäljellä, voidaan tätä käyttää edelleen syksyn 2024 aikana.

 

 Hankkeen suunnitellut kokonaiskustannukset ovat 68 500 €. Hankkeen toteuttaminen edellyttää lisäyksiä sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman tulo- ja menomäärärahoihin / Varhaiskasvatuspalvelut:

 

 Vuosi 2023

 

 Kp 3466 Varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hanke (taloushallinto-ohjelmassa kustannuspaikan nimi lyhennettynä)

 

 Toimintatuotot

 3330  Tuet ja avustukset valtiolta 22 000 €

 

 Toimintakulut

 4021  Määräaikaisen KVTES-henkilöstön palkat 25 000 €

 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut 250 €

 

 Lisäksi henkilöstösivukustannukset noin 6 000 €.

 

 Toimintatuotot 22 000 €, toimintakulut yhteensä 31 250 €.

 

 Vuosi 2024

 

 Kp 3466 Varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hanke (taloushallinto-ohjelmassa kustannuspaikan nimi lyhennettynä)


 

 Toimintatuotot

 3330  Tuet ja avustukset valtiolta 26 000 €

 

 Toimintakulut

 4021  Määräaikaisen KVTES-henkilöstön palkat 30 000 €

 4420 Matkustus- ja kuljetuspalvelut 250 €

 

 Lisäksi henkilöstösivukustannukset noin 7 000 €.

 

 Toimintatuotot 26 000 €, toimintakulut yhteensä 37 250 €.

 

 Taloushallinto-ohjelma laskee henkilöstösivukustannukset ohjelmaan syötettyjen kaavojen mukaisesti, joten edellä kuvatut palkkamäärärahat syötetään menotileille siten, että kokonaissumma muodostuu esitetyn mukaiseksi. Hankkeen toteuttamista varten varattavat toimintatuotot vuosina 2023 ja 2024 ovat yhteensä 48 000 €, ja toimintakulut yhteensä 68 500 €.

 

 Hankkeen tehtävien hoitamiseksi tulevat jatkettaviksi vastaavan hankkeen toteuttamiseksi toimintavuoden 2022-2023 ajalle perustettujen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan vakanssien (vakanssinumerot 860 ja 861) voimassaolot. Vakansseista toisen tehtävät sijoittuvat Kyrön varhaiskasvatusyksikköön, ja toisen tehtävät Riihikosken ja Yläneen varhaiskasvatusyksiköihin. Toimien tehtäviin hankkeen ajan sisältyvät tehtävät Varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hankkeen avustushakemuksen ja -päätöksen pohjalta toimet täyttävän viranomaisen toimesta laadittavan tehtävänkuvauksen sekä varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön ja määräysten mukaisesti.

 

 Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimien kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain 540/2018 mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteiden ehdot määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen sekä kunnassa vahvistettujen tehtävien vaativuuden arviointiperusteiden mukaisesti.

 

 Pöytyän kunnan hallintosäännön 44 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta, virkoihin kuuluvista tehtävistä, kelpoisuusehdoista sekä viran lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta. Hallintosäännön 46 §:n mukaan viran kelpoisuusehdot päättää edelleen virka auki julistettaessa viranomainen, jonka tehtäviin kuuluu viran täyttäminen. Määräyksiä sovelletaan myös työsuhteisiin soveltuvin osin. Palkkauksesta päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen kunnanhallituksen henkilöstöjaoston antamien ohjeiden mukaisesti (hallintosääntö 48 §). Mikäli toimivallasta henkilöstöasioissa ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä, on toimivalta hallintosäännön 43 §:n mukaan kunnanhallituksella. Asioiden kytkeytyessä toisiinsa perusteltua on näiden käsittely yhdessä.

 

Valmistelijat sivistysjohtaja ja varhaiskasvatuspäällikkö

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hankkeen toteuttamiseksi seuraavia lisäyksiä sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman tulo- ja menomäärärahoihin / Varhaiskasvatuspalvelut:
- vuosi 2023 / toimintatuotot 22 000 €, toimintakulut 31 250 €
- vuosi 2024 / toimintatuotot 26 000 €, toimintakulut 37 250 €

Lisämäärärahat kohdentuvat hankkeen kustannuspaikan tulo- ja menotileille selostusosassa esitetyn mukaisesti.

Sivistyslautakunta päättää lisäksi esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää jatkaa vastaavan hankkeen toteuttamiseksi toimintavuoden 2022-2023 ajalle perustettujen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan vakanssien (vakanssinumerot 860 ja 861) voimassaoloa toimintakauden 2023-2024 ajalle (1.8.2023-30.6.2024), sekä hankkeen jatkuessa suunniteltua pidempään, edelleen 31.12.2024 saakka. Toimien tehtävät, kelpoisuusvaatimukset, palkkaus ja palvelussuhteiden ehdot määräytyvät selostusosassa kuvatun mukaisesti; tarkemmin toimiin valittavilta toivottavasta osaamisesta ja hakuilmoitusten sisällöstä päättää palvelussuhteisiin ottava viranomainen.

Toimet esitetään perustettaviksi rekrytointien valmistelemiseksi, ja täytetään edellä kuvatun mukaisesti, mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy hankkeen toteuttamiseksi esitetyt lisäykset sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman tulo- ja menomäärärahoihin.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Khall 17.04.2023 § 80 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan ehdotuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Kvalt 24.04.2023 § 12  

56/02.05.01.01/2023 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää myöntää varhaiskasvatuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät toimenpiteet vuosille 2023-2024 -hankkeen toteuttamiseksi seuraavat lisäykset sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelman tulo- ja menomäärärahoihin / Varhaiskasvatuspalvelut:
- vuosi 2023 / toimintatuotot 22 000 €, toimintakulut 31 250 €
- vuosi 2024 / toimintatuotot 26 000 €, toimintakulut 37 250 €

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.