Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 82


 

Hakemus perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden luovuttamisesta kunnalle

 

Khall 12.12.2022 § 287 

 

 

 

 Valtiokonttori on ilmoittanut kunnan mahdollisuudesta hakea perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuutta. Perintökaaren 5 luvun 2 §:n mukaan perillisittä kuolleen henkilön omaisuus voidaan luovuttaa sille kunnalle, jossa perittävä oli viimeksi asunut. Kotikunnan on haettava omaisuuden luovuttamista valtiokonttorilta.

 

 Nyt kyseessä olevan kuolinpesän omaisuuden säästö on 8 745,07 euroa. Kuolinpesään ei kuulu kiinteistöä. Kunnan tulee ilmoittaa jokin sosiaalinen tai kulttuuriin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hakea omaisuuden luovuttamista kunnalle käytettäväksi ikäihmisten ja seniorien harrastusmahdollisuuksia ja sosiaalista kanssakäymistä edistäviin toimenpiteisiin.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Khall 17.04.2023 § 82  

34/02.07.02/2022 

 

Valtiokonttori on 23.3.2023 päätöksellään hyväksynyt Pöytyän kunnan hakemuksen perillisittä kuolleen henkilön kuolinpesän omaisuuden luovuttamisesta kunnalle. Omaisuus tulee käyttää ikäihmisten ja seniorien harrastusmahdollisuuksia ja sosiaalista kanssakäymistä edistäviin toimenpiteisiin.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ottaa omaisuuden vastaan ja käyttää varat ikäihmisten ja seniorien harrastusmahdollisuuksia ja sosiaalista kanssakäymistä edistäviin toimenpiteisiin.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.