RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunnon antaminen polttokelpoisen jätteen jätteenkuljetusjärjestelmästä
Khall 17.04.2023 § 88
112/14.06/2023
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti 18.3.2021, että Auran, Kaarinan, Liedon, Marttilan, Paimion, kanta-Paraisten, Pöytyän, kanta-Ruskon, Salon, Sauvon ja Turun alueilla kiinteiden jätteiden kuljetuksessa pysytään silloisessa, vanhan jätelain sopimusperusteisessa, nykyisen jätelain 37 §:n mukaisessa kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa. Turun hallinto-oikeus on 23.6.2022 kumonnut L-S jätehuoltolautakunnan 18.3.2021 asiassa tekemän päätöksen ja palauttanut asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
Asiaa koskevan päätöksen valmistelu on nyt vireillä jätehuoltolautakunnassa. Päätös koskee kaikkia edellä mainittuja alueita, joilla polttokelpoiset jätteet kuljetetaan edelleen vuoden 1993 jätelain mukaisessa sopimusperusteisessa jätteenkuljetuksessa. Lautakunnan on päätettävä siitä, siirrytäänkö polttokelpoisen jätteen kiinteistöittäisessä kuljetuksessa jätelain (646/2011) 36 §:n mukaiseen kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen vai 37 §:n mukaiseen kiinteistönhaltijan järjestämään jätteenkuljetukseen.
Jätelain 37 §:n mukaan kiinteistöittäinen kuljetus voidaan järjestää kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa, jos:
- tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin;
- jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle ja
- päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan.
Pöytyän kunta on aiemmin teknisen lautakunnan 16.4.2020 § 29 päätöksellä lausunut asiassa seuraavaa:
Pöytyän kunnan alueella voimassa oleva kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä toimii hyvin, sekä täyttää jätelain 37§:n asettamat vaatimukset.
Pöytyän kunnan tulisi säilyttää kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä:
1) Jätteenkuljetus nykyisellä mallilla toimii hyvin, eikä havaittavissa ole seikkoja jotka aiheuttaisivat vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.
2) Kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus vaikuttaa myönteisesti alueen yritysten toimintaan. Jätteenkuljetuksen alueellisessa kilpailuttamisessa on vaarana pienten ja keskisuurten kuljetusyritysten putoaminen pois markkinoilta. Kilpailutettavat alueet tulisi rajata siten, että nykyisillä pienillä ja keskisuurilla toimijoilla olisi tasavertainen mahdollisuus tarjota jätehuoltopalveluja. Kotitalouksien asemaan vaikuttava valinnanvapaus ja mahdollisuus hankkia lisäpalveluja tarpeen mukaan eivät toteudu kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa, joten kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen vaikutukset ovat kiinteistönhaltijalle myönteiset.
Teknisen johtajan arvion mukaan tilanne kunnan alueella ei ole vuoden 2020 keväästä muuttunut ja kiinteistöittäinen polttokelpoisen jätteen jätteenkuljetus olisi tarkoituksenmukaista jatkossaskin toteuttaa kiinteistön haltijan järjestämänä.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lausua Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle, että Pöytyän kunnan alueella tulisi säilyttää kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä esittelyosassa mainituin perustein.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |