Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 120


 

Muutoksia vapaa-aikatoimen tehtävissä

 

Yhtltk 13.12.2022 § 82 

 

 

 Kunnan hallintosääntö muuttuu vuonna 2023 ja yhteisöllisyyslautakunnan tehtäviin lisätään hyvinvoinnin ja terveyden esitämiseen liittyvät tehtävät ja tehtäväalue kokonaisuudessaan:

 

 Yhteisöllisyyslautakunnan tehtävänä on kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen järjestäminen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviin tehtäviin ja kylien kehittämiseen osallistuminen sekä kansalaisvaikuttaminen tehtäväaluetta koskevissa asioissa lapsi- ja perheneuvoston, nuorisovaltuuston, kylien neuvottelukunnan osalta. Yhteisöllisyyslautakunta vastaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotointa sekä muuta yhteisöllisyyslautakunnan tehtäväalueeseen kuuluvaa toimintaa koskevassa lainsäädännössä ja tämän nojalla annetuissa määräyksissä asetettujen tehtävien hoitamisesta. Yhteisöllisyyslautakunnan esittelijänä toimii kulttuurisihteeri.

 

 Vapaa-aikatoimen henkilöstö:

  • kulttuurisihteeri (vakanssinumero 650)
  • liikunnanohjaaja ( vakanssinumero 652)
  • 2 x nuoriso-ohjaaja (vakanssinumero 651 ja 653)
  • 2 x etsivä nuorisotyöntekijä, joista toinen on toimi (40 % Aura ja 60 % Pöytyä, vakanssinumero 654))  ja toinen määräaikainen (100 % Pöytyävakanssinumero 655)

 

 Vuodelle 2023 on 1.8. alkaen haettu  (hanke) määräaikaista koulunuorisotyöntekijää.

 

 Viime vuosina vapaa-aikatoimen tehtäviin on lisätty erilaisia tehtäviä mm. vaikuttajaryhmät (kylien neuvottelukunta, lapsi- ja perheneuvosto), Harrastamisen Suomen malli. Vakinaisen henkilöstön määrä on pysynyt samana, etsivän nuorisotoimen henkilöstön palkkauksen mahdollistaa valtionavustus, joka määrittelee tehtäviä.

Kaikki kunnan tehtävät eri sektoreilla perustuvat hyvinvoinnin lisäämiseen ja edistämiseen.

Uusia tehtäväkokonaisuuksia vapaa-aikatoimelle ovat mm.:

  • vanhus- ja vammaisneuvosto
  • Voimaa vanhuuteen -hanke
  • hyvinvointikertomus ja -suunnitelma (koordinointi ja kirjoittaminen)
  • ennaltaehkäisevä päihdetyö, mielenterveystyö ja vanhustyö
  • etsivän nuorisotyön ja nuorten työpaja

 

Vapaa-aikatoimiston henkilökunta on pohtinut omia tehtäviään ja varautunut muutokseen.
 

Valmistelija kulttuurisihteeri

 

Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunta keskustelee muutoksista vapaa-aikatoimen tehtävissä. Asiaan palataan keväällä 2023 kun on hyvinvointialueen ja kunnan rajapintaan liittyvät uudet tehtävät tiedetään tarkemmin.

 

Päätös Yhteisöllisyyslautakunta keskusteli muutoksista vapaa-aikatoimen tehtävissä ja päätti palata asiaan myöhemmin kun hyvinvointialueen ja kunnan rajapintaan liittyvät asiat tiedetään tarkemmin.

 

Yhtltk 23.05.2023 § 32 

 

 

 Vuoden 2023 alusta alkaen henkilökunta on osallistunut Varhan erilaisten työryhmien kokouksiin, joissa suunnitellaan tehtäväjakoa kunnan ja hyvinvointialueen välillä. Mukana on myös vaikuttajaryhmien edustajia (vanhus- ja vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto). Tarkoituksena on mm. valmistella hyvinvointisuunnitelmaa, hyte-yhdyspintamalleja ja hyte-neuvotteluista nousseita sisältöjä. Nuorten työpajatoiminnan aloittamisesta keskustellaan naapurikuntien kanssa.

 

 Suurimmat muutokset ovat liikunnanohjaajan, nuoriso-ohjaajan (vakanssinro 651) ja etsivän nuorisotyöntekijän (vakanssinro 655) tehtävissä. Kaikkien tehtäväkuvissa säilyy käytännön ohjaustyö.

 

 Vapaa-aikatoimiston henkilökunnan tehtäväkuvia päivitetään ja tehtävänimikkeitä vaihdetaan vastaamaan tehtävien muutoksia.

 

Valmistelija kulttuurisihteeri

 

Päätösehdotus Yhteisöllisyyslautakunta esittää, että kunnanhallitus
1. muuttaa liikunnanohjaajan toimen (vakanssinumero 652) tehtävänimikkeeksi liikuntasuunnittelija ja vahvistaa hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.6.2023 alkaen 2 700 €/kuukausi;
2. vahvistaa nuoriso-ohjaajan toimen (vakanssinumero 651) tehtävänimikkeeksi nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori ja vahvistaa hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.6.2023 alkaen 2 700 €/kuukausi;
3. vahvistaa etsivän nuorisotyöntekijän (vakanssinumero 655) määräaikaisen toimen vakinaiseksi toimeksi ja hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.1.2023 alkaen 2700 €/kuukausi.

 

Päätös Yhteisöllisyyslautakunta ehdottaa, että kunnanhallitus
1. muuttaa liikunnanohjaajan toimen (vakanssinro 652) tehtävänimikkeeksi liikuntakoordinaattori ja vahvistaa hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.6.2023 alkaen 2700 €/kuukausi
2. vahvistaa nuoriso-ohjaajan toimen (vakanssinumero 651) tehtävänimikkeeksi nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori ja vahvistaa hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.6.2023 alkaen 2700 €/kuukausi
3. vahvistaa etsivän nuorisotyööntekijän (vakanssinro 655) määräaikaisen toimen vakinaiseksi toimeksi ja hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.1.2023 alkaen 2700 €/kuukausi.

 

 

Khall 05.06.2023 § 120  

156/01.01.03/2023 

 

Yhteisöllisyyslautakunta on 23.5.2023 § 32 päättänyt esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

1. muuttaa liikunnanohjaajan toimen (vakanssinro 652) tehtävänimikkeeksi liikuntakoordinaattori ja vahvistaa hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.6.2023 alkaen 2700 €/kuukausi
2. vahvistaa nuoriso-ohjaajan toimen (vakanssinumero 651) tehtävänimikkeeksi nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori ja vahvistaa hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.6.2023 alkaen 2700 €/kuukausi
3. vahvistaa etsivän nuorisotyöntekijän (vakanssinro 655) määräaikaisen toimen vakinaiseksi toimeksi ja hänen tehtäväkohtaiseksi palkakseen 1.1.2023 alkaen 2700 €/kuukausi.

 

Esityksen perusteena on vapaa-aikapalvelujen henkilöstön työtehtävien muutokset 1.1.2023 alkaen.

 

Nimikemuutokset

 

Voimassa olevan hallintosäännön mukaan yhteisöllisyyslautakunnan tehtävänä on kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen järjestäminen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviin tehtäviin ja kylien kehittämiseen osallistuminen sekä kansalaisvaikuttaminen tehtäväaluetta koskevissa asioissa lapsi- ja perheneuvoston, nuorisovaltuuston, kylien neuvottelukunnan osalta. Yhteisöllisyyslautakunta vastaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotointa sekä muuta yhteisöllisyyslautakunnan tehtäväalueeseen kuuluvaa toimintaa koskevassa lainsäädännössä ja tämän nojalla annetuissa määräyksissä asetettujen tehtävien hoitamisesta.

 

Lisäksi vapaa-aikapalvelujen alle valmistellaan monikunnallisen nuorisolain mukaisen nuorten työpajan perustamista 1.1.2024 lukien. Ottaen huomioon vapaa-aikapalvelujen tulosalueen muuttuneet tehtävät yhteisöllisyyslautakunnan esitys tehtävänimikkeiden muuttamisesta on perusteltu.

 

Määräaikaisen toimen muuttaminen vakituiseksi

 

Etsivän nuorisotyöntekijän toimi (vakanssinro 655) on tällä hetkellä määräaikaisesti täytettynä 31.8.2023 saakka. Ottaen huomioon vapaa-aikapalvelujen tulosalueen muuttuneet tehtävät yhteisöllisyyslautakunnan esitys etsivän nuorisotyöntekijän toimen vakinaistamisesta on perusteltu.

 

Voimassa olevan hallintosäännön 47 §:n 6 momentin mukaan työsuhteeseen voidaan ottaa henkilö sisäisellä hakumenettelyllä, jos hän on ollut Pöytyän kunnan palveluksessa päätoimisesti hakuajan päättymiseen mennessä vähintään 6 kuukautta. Valittavan henkilön on täytettävä tehtävää varten asetetut kelpoisuusehdot. Etsivän nuorisotyön toimessa tällä hetkellä työskentelevä henkilö on ollut kunnan palveluksessa päätoimisesti 8.7.2021 alkaen.

 

Tehtäväkohtaisten palkkojen vahvistaminen

 

Kunta- ja hyvinvointialue työnantajat KT:n palkkatilaston (2021 lokakuu) mukaan liikuntakoordinaattoreita on ollut koko maassa 49 kpl ja heidän tehtäväkohtaisen palkkansa keskiarvo on ollut 2612 euroa (liikunnanohjaajia 311 kpl, keskiarvo 2 299 e); nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattoreita ei ole ollut, ko. nimike on kuitenkin tehdyn selvityksen mukaan käytössä muutamissa Suomen kunnissa; etsiviä nuorisotyöntekijöitä on ollut koko maassa 212 ja heidän tehtäväkohtaisen palkkansa keskiarvo on ollut 2408 euroa.

 

Pöytyän kunnassa on tälle vuodelle kunnallisen työ- ja virkaehtosopimusneuvottelun tuloksena käytettävissä järjestelyerää yhteensä 7 148 euroa, josta suurin osa käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistuksiin. Paikallisneuvottelussa laaditun esityksen mukaisesti liikunnanohjaajan (vakanssinro 652) ja nuoriso-ohjaajan (vakanssinumero 651) ja etsivän nuorisotyöntekijän (vakanssinro 655) tehtäväkohtainen palkka olisi 1.6. alkaen 2687,38 euroa. Esityksessä on huomioitu vapaa-aikapalvelujen työntekijöiden muuttuneet ja lisääntyneet tehtävät. Esitys on tarkoitus käsitellä kunnanhallituksen henkilöstöjaostossa 5.6.2023.

 

Valmistelija Hallintojohtaja, talouspäällikkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
  1. muuttaa liikunnanohjaajan toimen (vakanssinro 652) tehtävänimikkeeksi liikuntakoordinaattori 1.6.2023 lukien,
  2. vahvistaa nuoriso-ohjaajan toimen (vakanssinumero 651) tehtävänimikkeeksi nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori 1.6.2023 lukien,
  3. vahvistaa etsivän nuorisotyöntekijän (vakanssinro 655) määräaikaisen toimen vakinaiseksi toimeksi 1.9.2023 lukien.       

Lisäksi kunnanhallitus toteaa, että tehtäväkohtaisten palkantarkistusten osalta noudatetaan, mitä paikallisneuvottelussa on sovittu ja mitä henkilöstöjaosto päättää järjestelyerien kohdentumisesta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.