Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 31


 

Viranhaltijapäätökset ja Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan pöytäkirjat

 

Sivltk 10.04.2024 § 31  

    

 

Sivistysjohtaja  Muut päätökset § 1 - 3

    

Kirjastotoimenjohtaja Muut päätökset § 2 

 

Varhaiskasvatuspäällikkö  

 

Auranlaakson kansalaisopiston rehtori

   

Elisenvaaran lukion rehtori

  

Elisenvaaran yhtenäiskoulun rehtori

  Henkilöstöpäätökset § 6

  Muut päätökset § 1 

 

Elisenvaaran yhtenäiskoulun apulaisrehtori § 12

 

Riihikosken yhtenäiskoulun rehtori

  Henkilöstöpäätökset § 6 -7

 

Riihikosken yhtenäiskoulun apulaisrehtori 

 

Yläneen yhtenäiskoulun rehtori

 

Auranlaakson kansalaisopiston johtokunnan pöytäkirjat

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä kuntalain 410/2015 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan ja merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.