RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistyslautakunnan toimintakauden 2024-2025 kokousajat ja käytännöt
Sivltk 12.06.2024 § 50
325/00.01.02/2023
Pöytyän kunnan hallintosäännön 158 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Puheenjohtaja määrää tällöin kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kuntalain 98 §:n mukaan kunnan toimielin voi järjestää kokouksensa sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Sähköisessä kokouksessa ja sähköisessä päätöksentekomenettelyssä kunnan tulee huolehtia tietoturvallisuudesta ja siitä, etteivät salassa pidettävät tiedot ole ulkopuolisen saatavissa.
Kuntalain 99 §:n mukaan
"Sähköinen kokous voidaan pitää käyttäen sellaista videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, että:
1) kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri voivat luotettavasti todentaa kokoukseen osallistuvat:
2) kokouksen puheenjohtaja voi johtaa kokousta 102 §:ssä tarkoitetulla tavalla; ja
3) kokoukseen osallistuva voi seurata kokouksen kulkua ja osallistua asioiden käsittelyyn."
Hallituksen esityksessä 47/2020 vp, s. 8 todetaan kokoukset voitavan toteuttaa säännöksen mukaisesti myös siten, että osa kokoukseen osallistuvista on läsnä kokouspaikalla ja osa osallistuu kokoukseen sähköisesti videoneuvotteluyhteyden tai vastaavan avulla. Käytettävissä tulee tällöin ääniyhteyden lisäksi olla kuvayhteys. Kuvayhteyden ei ole välttämätöntä olla käytössä keskeytyksettä.
Pöytyän kunnan hallintosäännön 155 §:ssä on kokouksen pitäminen sähköisessä toimintaympäristössä todettu vaihtoehdoksi kokouspaikalla pidettävälle kokoukselle. Kokous voidaan järjestää myös ns. hybridimallisena, jossa vain osa kokoukseen osallistujista osallistuu kokoukseen sähköisen yhteyden avulla.
Hallintosäännön 159 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on edelleen mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotuksen toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, tehdään asiakirjaan merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Jos kaikkia kokouskutsussa mainittuja asioita ei saada kokouksessa käsiteltyä, voidaan käsittelemättä jääneet asiat hallintosäännön 162 §:n mukaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille lähetetään sähköinen viesti jatkokokouksen ajasta ja paikasta sekä jatkokokouksen päätöksentekotavasta.
Hallintosäännön 163 §:n mukaan toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai ei esteen vuoksi voi osallistua asian käsittelyyn, voi hän kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voivat toimittaa kutsun varajäsenelle.
Hallintosäännön 170 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos esittelijän ehdotus on asian palauttaminen valmisteltavaksi, toimielin voi ratkaista asian päätöksellään vain perustellusta syystä.
Toimielimen kokouspöytäkirja tarkastetaan hallintosäännön 179 §:n mukaan toimielimen päättämällä tavalla. Kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään hallintosäännön 180 §:n mukaan tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.
Sivistyslautakunta on kokoontunut keskiviikkoisin pääsääntöisesti noin kerran kuukaudessa kesäkautta lukuun ottamatta. Kokoukset on pidetty kunnanviraston Kyrön toimipisteessä tai sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous, Microsoft Teams). Sivistyslautakunnan puheenjohtaja on päättänyt kokouksen järjestämisestä kunnanviraston Kyrön toimipisteessä tai sähköisessä toimintaympäristössä perustelluksi arvioidun mukaisesti. Kokouksissa on tarvittaessa voitu yhdistää edellä mainittuja toimintatapoja kokousmenettelyjä koskevan sääntelyn ja kunnan hallintosäännön määräysten mukaisesti. Mikäli kokous ei päätettynä ajankohtana ole ollut tarpeen, on puheenjohtaja voinut päättää kokouksen peruuttamisesta. Sivistyslautakunta on lisäksi voinut pitää muita kokouksia hallintosäännön 158 §:n mukaisesti.
Kokouskutsut sivistyslautakunnan kokouksiin ovat lähetetyt sähköisesti, ja esityslistat sekä esityslistojen liite- ja oheismateriaalit julkaistut sähköisessä kokousjärjestelmässä viimeistään neljä päivää ennen kokousta. Ylimääräisten kokousten osalta ovat esityslistat päätetyt julkaistavan sähköisessä kokousjärjestelmässä viimeistään kokouspäivänä. Perustellusta syystä ovat kutsut esityslistoineen voidut toimittaa myös muulla tavoin.
Kokouskäytäntöjä koskevat määräykset löytyvät kokonaisuudessaan kunnanvaltuuston 4.12.2023 § 55 hyväksymästä kunnan hallintosäännöstä.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että
1. sivistyslautakunnan kokoukset toimintakaudella 2024-2025 pidetään kunnanviraston Kyrön toimipisteessä tai sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous, Microsoft Teams) klo 18.00 seuraavasti:
- keskiviikko 21.8.2024
- keskiviikko 11.9.2024
- keskiviikko 9.10.2024
- keskiviikko 13.11.2024
- keskiviikko 11.12.2024
- keskiviikko 5.2.2025
- keskiviikko 5.3.2025
- keskiviikko 9.4.2025
- keskiviikko 14.5.2025
- keskiviikko 11.6.2025
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja päättää kokouksen järjestämisestä kunnanviraston Kyrön toimipisteessä tai sähköisessä toimintaympäristössä perustelluksi arvioidun mukaisesti. Kokouksissa voidaan tarvittaessa yhdistää edellä mainittuja toimintatapoja kokousmenettelyjä koskevan sääntelyn ja kunnan hallintosäännön määräysten mukaisesti. Mikäli kokous ei päätettynä ajankohtana ole tarpeen, voi puheenjohtaja päättää kokouksen peruuttamisesta. Sivistyslautakunta voi lisäksi pitää muita kokouksia hallintosäännön 158 §:n mukaisesti;
2. kutsu sivistyslautakunnan kokouksiin lähetetään sähköpostitse, ja esityslista liite- ja oheismateriaaleineen julkaistaan sähköisessä kokousjärjestelmässä viimeistään neljä päivää ennen kokousta, ylimääräisten kokousten osalta viimeistään kokouspäivänä. Perustellusta syystä kutsu esityslistoineen voidaan toimittaa myös muulla tavoin;
3. sivistyslautakunnan kokousten esityslistat julkaistaan kunnan verkkosivuilla salassa pidettäviä asioita lukuunottamatta. Ennen julkaisemista esityslistoilta poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Hallintosäännön 161 §:n mukaisesti verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita, joihin ei liity erityistä tiedottamisintressiä tai mikäli erityisestä syystä asian valmistelua ei julkisteta ennen päätöksentekoa. Esityslistan liitteitä julkaistaan hallintosäännön 161 §:n mukaisesti verkossa harkinnan mukaan ottaen huomioon kunnan asukkaiden tiedonsaanti-intressit;
4. sivistyslautakunnan kokouspöytäkirjat tarkastetaan kokousta seuraavana arkipäivänä kahden pöytäkirjantarkastajaksi valitun toimesta, ellei erikseen toisin sovita. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja esittelijä sekä pöytäkirjantarkastajat voivat ilmoittaa pöytäkirjan tarkastamisesta ja hyväksymisestä kynällä tai sähköisesti tehtävän allekirjoituksen lisäksi myös sähköpostiviesteillä, jotka säilytetään pöytäkirjan yhteydessä, kunnes allekirjoitukset on saatu;
5. sivistyslautakunnan kokouspöytäkirjat oikaisuvaatimusohjeineen ja / tai valitusosoituksineen asetetaan nähtäviksi julkisten asioiden osalta kunnan verkkosivuille pöytäkirjan allekirjoitusta seuraavana arkipäivänä, ellei esityslistalla ole ilmoitettu muuta ajankohtaa, tai erikseen ole muuta sovittu ja ilmoitettu. Ennen nähtäväksi asettamista pöytäkirjoista poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |