Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 64


Liite 3 Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2023

 

Khall 25.03.2024 § 64  

96/01.00.02/2023 

 

Pöytyän kunnan henkilöstökertomukseen on koottu keskeisimmät tunnusluvut henkilöstörakenteesta ja henkilöstön tilasta.

 

Pöytyän kunnan palveluksessa työskenteli vuoden 2023 viimeisenä päivänä 308 henkilöä, josta vakituisen henkilöstön osuus oli 253. Henkilöstömäärä sisältää myös virka- ja työvapaalla olevat henkilöt. Henkilöstömäärä väheni 191 henkilöllä edelliseen vuoteen nähden. Muutosta selittää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Sosiaali- ja terveydenhuollon  sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle 1.1.2023.  Pöytyän kunnasta hyvinvointialuelle siirtyi liikkeen luovutuksella sosiaalipalvelut, kuntouttava työtoiminta ja opiskelijahuolto sekä näiden tehtävien tukipalvelut.

 

Palkallisten henkilötyövuosien määrä vuonna 2023 oli 295 henkilötyövuotta, josta palkkatuetun henkilöstön osuus oli 6,8 henkilötyövuotta. Edelliseen vuoteen nähden henkilötyövuodet vähenivät 170 henkilötyövuodella (-36,6 %).

 

Henkilöstökulut olivat yhteensä 15,4 milj. euroa. Henkilöstökulut kokonaisuutena alittuivat hieman talousarviosta (99 %), vaikka kunta-alan palkkaratkaisun korotukset olivat talousarviossa arvioitua suuremmat.

 

Henkilöstön sairauspoissaolot olivat kalenteripäivissä 16,1 päivää henkilövuotta kohden (2022: 21,2). Lähes kaikilla sektoreilla sairauspoissaolot vähenivät edellisestä vuodesta.

 

Viime vuonna toteutettiin henkilöstökysely, jonka vastausprosentti jäi alhaiseksi noin 40 %:iin. Kyselyllä kartoitettiin henkilöstön näkemyksiä työtehtävistä, omista voimavaroista, työyhteisön tilasta ja johtamisesta. Kyselyn vastusten yhteenveto on henkilöstöraportin liitteenä.

 

Henkilöstöraportti käsitellään yt-toimikunnan seuraavassa kokouksessa.

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi ja antaa sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.