RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kutsuntalautakunnan jäsenten valinta vuoden 2024 kutsuntaan
Khall 13.05.2024 § 90
113/00.00.01/2023
Puolustusvoimain Lounais-Suomen aluetoimisto pyytää kuntaa valitsemaan kunnan edustajan jäseneksi ja hänelle vähintään yhden varamiehen kutsuntalautakuntaan kuluvan vuoden asevelvollisten kutsuntoihin. Kutsuntalautakunnan jäsenillä tulisi olla tuntemusta kutsunnanalaisista ja heidän sosiaalisista olosuhteistaan, jolloin jäsenestä on hyötyä sekä asevelvolliselle itselleen että heidän asioitaan käsittelevälle kutsuntaviranomaiselle.
Kutsunnat järjestetään tiistaina 10.9.2024 klo 9:00 ja 12:00 alkaen Elisenvaaran oppimiskeskuksessa.
Viime vuonna kutsuntalautakunnan jäsen oli Markku Autio ja varajäsen Reino Kallio.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kutsuntalautakuntaan jäsenen ja tälle varajäsenen vuoden 2024 kutsuntoihin.
Päätös Kunnanhallitus valitsi vuoden 2024 kutsuntoihin kutsuntalautakuntaan jäseneksi Markku Aution ja varajäseneksi Reino Kallion.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |