RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 148
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TE-palvelu-uudistuksen seudullisen valmistelun tilanne
Khall 19.08.2024 § 148
153/00.04.01/2023
Kunnanvaltuusto on 23.10.2023 § 43 hyväksynyt Turun työllisyysaluetta koskevan yhteistoimintasopimuksen ja työvoimapalvelujen järjestämistä koskevan suunnitelman. Valtuuston päätöksellä Pöytyän kunta kuuluu yhdessä Auran, Kaarinan, Kemiönsaaren, Kustavin, Laitilan, Liedon, Loimaan, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisten, Oripään, Paimion, Paraisten, Pyhärannan, Raision, Ruskon, Sauvon, Taivassalon, Uudenkaupungin ja Vehmaan kuntien ja kaupunkien kanssa Turun työllisyysalueeseen, jonka isäntäkuntana toimii Turun kaupunki. TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy valtiolta työllisyysalueille 1.1.2025.
Yhteistoimintasopimuksessa on sovittu, että lähipalvelut tuotetaan seudullisesti toiminta-alueittain Turun kaupungin järjestäessä keskitetyt työvoimapalvelut. Kevään 2024 aikana on käyty neuvotteluja Loimaan kaupungin ja Oripään kunnan kanssa Loimaan seudun toiminta-alueen muodostamiseksi. Loimaan kaupunki tuottaisi jatkossa Pöytyän ja Oripään kunnille ne lakisääteiset te-lähipalvelut, jotka on yhteistoimintasopimuksessa sovittu paikallisesti järjestettäviksi. Lähtökohtana on, että palvelut jalkautuvat kaikkiin toiminta-alueiden kuntiin.
Loimaan seudun toiminta-alueelle on laadittu talousarviovalmistelua varten liitteenä oleva esitys toiminta-alueen resursoinnista. Toiminta-alueelle (Loimaan kaupungille) on siirtymässä valtiolta laskennallisesti 10 henkilöä hoitamaan lakisääteisiä työnvälityspalveluja. Tämän lisäksi täydennyksenä lakisääteisiin palveluihin olisi tulossa 7 henkilöä. Loimaan seudun toiminta-alueen työnhakijapalveluiden henkilöresurssi olisi näin ollen yhteensä 17 henkilötyövuotta. Työnantajapalveluihin on suunniteltu yhtä rekrytointikoordinaattoria ja puolikasta yritysneuvojaa, yht. 1,5 htv. Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelua hoitaisi jatkossakin Loimaan kaupungin maahanmuuttokoordinaattori. Novidan kanssa solmittavaan monikampus-yhteistyösopimukseen liittyen htv-tarve olisi n. 0,25. Maahanmuuttokoordinaattorin työpanoksesta ja monikampus-yhteistyöstä sovittaisiin erikseen kuntien kesken.
Alustavan laskelman mukaan Pöytyän kunnan maksuosuus te-palvelujen tuottamisesta olisi vuonna 2025 n. 840 000 euroa. Te-palvelujen järjestämisvastuun siirtymisestä aiheutuvia kustannuksia kompensoidaan kunnille vuodesta 2025 alkaen uudella valtionosuudella.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee valmistelutilanteen tiedoksi ja päättää, että te-palvelu-uudistuksen valmistelua sekä kunnan talousarviovalmistelua jatketaan osana Loimaan seudun toiminta-aluetta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |