Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 218



 

Maa-alueen vuokraaminen Haukkavuoren alueelta

 

Khall 29.09.2025 § 218  

111/10.00.02/2023 

 

Lounea Palvelut Oy anoo vuokraoikeutta Haukkavuoressa sijaitsevalta maa-alueelta. Haukkavuoren alueella on palveluntuottajan mukaan mobiiliverkon katvealueita ja huono mobiililaitteiden kuuluvuus. Tästä syystä Lounea Palvelut Oy rakentaisi alueelle matkapuhelinmaston hiihtokeskuksen läheisyyteen.

 

Maa-alueen vuokrasta on laadittu liitteenä oleva vuokrasopimusluonnos. Kyseessä on noin 100 m2 kokoinen maa-alue Haukkavuoren hiihtokeskuksen läheisyydessä. Vuokrakohde käy tarkemmin ilmi vuokrasopimusluonnoksen liitteistä. Alue vuokrattaisiin harustamattoman antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan tai tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. Vuokrasopimus olisi voimassa määräaikaisesti 25 vuotta jatkuen sen jälkeen 5 vuotta kerrallaan. Vuosivuokran suuruus olisi 500 euroa, joka maksettaisiin kertakorvauksena koko vuokra-ajalta, yhteensä 12 500 euroa. Vuokralaisella olisi oikeus poistaa tarpeellisilta osin puusto ja muu kasvillisuus vuokra-alueelta sekä johtoreittien, haruslinjojen ja teiden/kulkuväylien kohdalta.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuokrata Lounea Palvelut Oy:lle noin 100 m2 kokoisen maa-alueen 500 euron vuosivuokraan liitteenä olevan vuokrasopimuksen mukaisin ehdoin 1.10.2025 alkaen. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tarvittaessa tekemään vuokrasopimukseen vähäisiä muutoksia ennen sen allekirjoittamista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.