Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Auranmaan opiston johtokunta
Pöytäkirja 23.09.2025/Pykälä 19


 

Auranmaan opiston johtokunnan toimintakauden 2025–2026 kokousajat ja -käytännöt

 

Auranmop 23.09.2025 § 19  

85/00.01.02/2024 

 

Pöytyän kunnan hallintosäännön 155 §:n mukaan toimielin päättää ko­kous­ten­sa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja kat­soo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee pu­heen­joh­ta­jal­le esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian kä­sit­te­lyä varten. Puheenjohtaja määrää tällöin kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kuntalain 98 §:n mukaan kunnan toimielin voi järjestää kokouksensa säh­köi­ses­sä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avul­la (sähköinen kokous).

 

Sähköinen kokous voidaan pitää siten, että kaikki osallistuvat kokoukseen sähköisen yhteyden avulla tai siten, että vain osa läsnäolijoista osallistuu kokoukseen sähköisen yhteyden avulla.

 

Kansalaisopiston johtokunta on kokoontunut tiistaisin kolmesti tai neljästi vuodessa. Mikäli kokous ei päätettynä ajankohtana ole ollut tarpeen, on puheenjohtaja voinut päättää kokouksen peruuttamisesta. Johtokunta on lisäksi voinut pitää muita kokouksia hallintosäännön 155 §:n mukaisesti.

 

Kokouskutsut kansalaisopiston johtokunnan kokouksiin on lähetetty sähköisesti. Kokouskutsu esityslistoineen on toimitettu johtokunnan jäsenille sekä muille läs­­olo-oi­keu­te­tuil­le viimeistään neljä päivää – ja ylimääräisiin kokouksiin kak­si päivää – ennen kokousta. Pe­rus­tel­lus­ta syys­tä on kut­sut esi­tys­lis­toi­neen voidut toimittaa myös muulla ta­voin.

 

Hallintosäännön 160 §:n mukaan toimielimen jäsenen on kutsuttava va­ra­­sen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jos­sa­kin kokousasiassa tai ei esteen vuoksi voi osallistua asian käsittelyyn, voi hän kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn.

 

Kokouskäytäntöjä koskevat määräykset löytyvät kokonaisuudessaan kun­nan­val­tuus­ton 16.6.2025 § 42 hyväksymästä kunnan hallintosäännöstä.

 

Päätösehdotus Kansalaisopiston johtokunta päättää, että:

1. Kansalaisopiston kokoukset toimintakaudella 2025–2026 pidetään Ky-rössä Opistotalon Liisa Hellevi -salissa ja/tai sähköisessä toimintaympä-ristössä, johon osallistutaan Microsoft Teams  -yhteyden avulla. Kokousaikataulu on seuraava:
- tiistai  9.12.2025 klo 18.00
- tiistai 3.2.2026 klo 18.00
- tiistai 2.6.2026 klo 18.00
Mikäli kokous ei päätettynä ajankohtana ole tarpeen, voi puheenjohtaja määrätä kokouksen peruuttamisesta. Johtokunta voi lisäksi pitää muita kokouksia hallintosäännön 155 §:n mukaisesti;

2. Kokouskutsu esityslistoineen toimitetaan johtokunnan jäsenille sekä muille läsnäolo-oikeutetuille sähköpostitse viimeistään neljä (4) päivää – ja ylimääräisiin kokouksiin viimeistään kokouspäivänä. Perustellusta syystä kutsu esityslistoineen voidaan toimittaa myös muulla tavoin; 


3. Kansalaisopiston johtokunnan kunnan kokousten esityslistat julkaistaan kunnan verkkosivuilla salassa pidettäviä asioita lukuun ottamatta. Hallinto-säännön 161 §:n mukaisesti verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita sekä henkilötiedot, joihin ei liity erityistä tiedottamisintressiä; 

4. Kansalaisopiston johtokunnan kokouspöytäkirjat tarkastetaan sähköi-sesti VismaSign-palvelussa joko kokousta seuraavana tai sitä seuraavana arkipäivänä kahden pöytäkirjantarkastajaksi valitun toimesta, ellei erikseen toisin sovita;  

5. Kansalaisopiston johtokunnan kokouspöytäkirjat oikaisuvaatimusohjei-neen ja / tai valitusosoituksineen asetetaan nähtäviksi julkisten asioiden osalta kunnan verkkosivuille pöytäkirjan allekirjoitusta seuraavana arki-päivänä, ellei esityslistalla ole ilmoitettu muuta ajankohtaa tai erikseen ole muuta sovittu ja ilmoitettu. Ennen nähtäväksi asettamista pöytäkirjoista poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedot-tamisintressiä.

 

Päätös Johtokunta hyväksyi päätösehdotuksen. Toistaiseksi kokoukset pidetään kuitenkin lähikokouksina.