RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 248
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Härkävuoren yritysalueen asemakaavan laajennus ja muutos
Khall 27.10.2025
31/10.02.03/2025
Asemakaavahanke on mainittu vuoden 2025 kaavoituskatsauksessa Härkävuoren teollisuusalueen nimellä. Asemakaavan muutosalueella ovat korttelit 189, 190 ja 192, jotka sijaitsevat Kyrön taajaman itäosassa Veräjätien varrella. Asemakaavaa laajennetaan korttelien eteläpuoliseen metsään, joka on kunnan omistuksessa. Pinta-alaltaan suunnittelualue on yhteensä noin 15,6 hehtaaria.
Alueen yritystontit rakentuivat varsin nopeasti asemakaavoituksen jälkeen 2000-luvun ensi vuosikymmeninä. Tarvetta alueen laajentamiselle on ilmennyt, sillä jäljellä ei ole enää yhtään myytävää tonttia. Viereiselle metsäpalstalle on teetetty luontoarvojen perusselvitys ennen asemakaavoituksen käynnistämistä.
Tavoitteena on osoittaa suunnittelualueelle yhtenäinen, alustavasti kolmesta teollisuuskorttelista (T, TY) koostuva laajennus, jolla on kymmenen tonttia. Ohjeellisen tonttijaon alueella rajat eivät ole sitovia, joten muodostettavien tonttien lukumäärä voi vaihdella yritysten tarpeiden mukaan. Merkittävä osa alueesta aiotaan pitää edelleen talousmetsänä (M) tai merkitään lähivirkistysalueeksi (VL). Asemakaavan muutosalueelle esitetään tehtäväksi vain vähäisiä muutoksia. Se on merkitty erillispientalojen ja teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (ATY).
Aluearkkitehti on laatinut hankkeelle osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä 21.10.2025 päivätyn asemakaavan laajennuksen ja muutoksen luonnoksen.
Valmistelija aluearkkitehti
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää aloittaa Härkävuoren yritysalueen asemakaavan laajennuksen ja muutoksen laadinnan sekä kuuluttaa hankkeen vireilletulosta alueidenkäyttölain edellyttämällä tavalla.
Kunnanhallitus hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä 21.10.2025 päivätyn asemakaavan luonnoksen. Kaavahankkeen valmisteluaineisto asetetaan yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |