Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 280


 

Nissilän alueen korttelin 101 tonttien hinnoittelu

 

Khall 15.12.2025 § 280  

164/10.00.02/2025 

 

 Yläneen taajaman Nissilän alueen asemakaavan muutos on saanut lainvoiman 6.11.2025. Korttelissa 101 sijainneet rakentamattomat erillispientalojen (AO) tontit jaettiin uudelleen siten, että niitä on aiemman viiden sijaan seitsemän. Tonteista neljä pienintä soveltuvat hyvin myös ns. minitaloille.

 

Tonttien lukumäärän ja pinta-alojen muutosten myötä on tarpeen tarkistaa myös niiden hinnoittelua. Kunnanhallitus päätti 15.1.2024 puolittaa asuinrakennustonttien myyntihinnat, minkä jälkeen Nissilän alueella on pidetty pinta-alaan perustuvana hintana 2,25 euroa/m2. Kaavamuutoksella muodostetut pienemmät tontit ovat lähtökohtaisesti aiempaa edullisempia, eikä hintatason tarkistukseen ole nyt nähtävissä erityistä syytä. Mikäli minitalojen rakentamista halutaan erityisesti tällä alueella edistää, voidaan tontin ostajan rakentamisvelvoite määritellä niin, että vaatimuksena on asuinkäyttöön tarkoitetun rakennuksen rakentaminen ilman vähimmäispinta-alan vaatimusta.

 

Valmistelija aluearkkkitehti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Yläneen taajaman korttelissa 101 tonttien hinta on 2,25 euroa/m2. Rakentamisvelvoitteena on asuinkäyttöön tarkoitetun rakennuksen rakentaminen kolmen vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.