RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 281
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kyrön taajaman korttelissa 13 sijaitsevan Porarinne-nimisen kiinteistön ostaminen
Khall 15.12.2025 § 281
207/10.00.01/2024
Kunta on 26.8.2020 myynyt Kyrön taajaman korttelissa 13 sijaitsevan teollisuustontin Manthoin Poraus Oy:lle 19 000 euron kauppahintaan. Tuolloin myyty määräala on sittemmin lohottu omaksi pinta-alaltaan 5 019 m2 suuruiseksi Porarinne-nimiseksi kiinteistöksi, kiinteistötunnus 636-410-3-236.
Tontille ei ole kaupan jälkeen rakennettu sille suunniteltua hallia, ja ostaja on esittänyt, että kunta ostaisi kiinteistön takaisin itselleen, koska se on käynyt yhtiölle tarpeettomaksi. Takaisinostosta on laadittu liitteenä oleva kauppakirjaluonnos. Sen mukaisesti kauppahinta olisi 11 000 euroa.
Hallintosäännön 29 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden (maa- ja vesialueet, rakennukset, kiinteät rakenteet ja laitteet) ostamisesta kunnalle talousarviossa tarkoitukseen varatun määrärahan sekä valtuuston mahdollisten erikseen antamien ohjeiden puitteissa.
Valmistelija Hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ostaa Porarinne-nimisen kiinteistön, kiinteistötunnus 636-410-3-236, Manthoin Poraus Oy:ltä 11 000 euron kauppahintaan liitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään kauppakirjaan vähäisiä muutoksia ja tarkennuksia ennen sen allekirjoittamista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |