Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 10


 

Palkkasihteerin toimen muuttaminen hr-asiantuntijan toimeksi

 

Khall 19.01.2026 § 10  

105/01.01.03/2022 

 

Toimisto- ja henkilöstöpalveluiden tulosalueella työskentelee tällä hetkellä kaksi palkkasihteeriä, jotka huolehtivat kunnan palkanlaskennan tehtävistä. Vuoden 2026 kunnanhallituksen talousarvioon on varattu määräraha toisen palkkasihteerin vakanssin muuttamiseksi hr-asiantuntijan toimeksi. Hr-asiantuntijan tehtäviin kuuluisi jatkossa palkanlaskennan käytännön työn lisäksi henkilöstöhallinnon asiantuntijatehtäviä.

 

Hallintosäännön 65 §:n mukaan kunnanhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta ja muista muutoksista virkaan (sovelletaan myös työsuhteisiin soveltuvin osin).

 

Hr-asiantuntijan pääasialliset tehtävät olisivat

  • Henkilöstöhallintoon liittyvien hallintopäätösten valmisteluun osallistuminen
  • Henkilöstöpalveluiden ja henkilöstöprosessien koordinointi ja kehittäminen yhdessä hallintojohtajan kanssa
  • Henkilöstöpalveluiden ohjeistusten valmisteluun ja täytäntöönpanoon osallistuminen
  • Henkilöstöpalveluiden pääasiallinen tiedottamisvastuu
  • Sisäinen palvelussuhdeneuvonta ja esihenkilöiden ohjaus
  • Palkanlaskennan tehtävät, ml. ulosoton ja jäsenmaksujen tilitykset
  • Palkanlaskennan sisäinen ja ulkoinen raportointi
  • Henkilöstöpalveluiden laskujen asiatarkastaminen
  • Yhteyshenkilönä toimiminen:
    • Henkilöstöetuudet
    • Työterveyspalvelut (yhdessä hallintojohtajan kanssa)
  • Muut esihenkilön osoittamat tehtävät

 

Työntekijä on antanut suostumuksensa toimen muuttamiseen, ja suostumus ja käsittely korvaavat yhteistoimintamenettelyn asiassa.

 

Tehtävämuutoksen kustannusvaikutus olisi noin 5 000 euroa vuodessa.

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa palkkasihteerin toimen, vakanssinumero 109, hr-asiantuntijan toimeksi 16.2.2026 alkaen ja hyväksyy hr-asiantuntijan pääasialliset tehtävät selostusosan mukaisesti. Tehtävä sijoittuu palkkaryhmän 1ASI44 (eräät hallinnon asiantuntijatehtävät) tasolle A1, tasopalkka 3 338,67 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.