RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Toimitila- ja kiinteistötoimikunta
Asialista 02.02.2026/Asianro 4
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Toimikunnan kokoontuminen ja pöytäkirjojen tarkastaminen
Tokitoim 02.02.2026
226/00.00.01/2022
Hallintosäännön 155 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Hallintosäännön 176 §:n mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Hallintosäännössä ei ole määräystä toimikunnan pöytäkirjanpitäjästä.
Päätösehdotus Toimikunta päättää:
1. että 2.2.2026 kokouksen pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintojohtaja. Seuraavasta kokouksesta alkaen pöytäkirjanpitäjänä toimii tekninen johtaja,
2. että toimikunta valitsee kussakin kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa kiertävässä aakkosjärjestyksessä. Pöytäkirjat tarkastetaan ensisijaisesti sähköisesti,
3. vuoden 2026 kokousaikataulusta.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |