RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 187
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 12 | Talousarvion ja taloussuunnitelman 2023 laadintaohjeet | |
Liite 13 | Talousarviokehys 2023 / käyttötalous | |
Liite 14 | Talousarviokehys 2023 / tuloslaskelma |
Vuoden 2023 talousarvion ja 2023-2025 taloussuunnitelman laadintaohjeet sekä talousarviokehys 2023
Khall 15.08.2022 § 187
12/02.02.00/2022
Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023 - 2025 taloussuunnitelman laadintaa varten on valmisteltu ohjeet, joiden perusteella lautakunnat valmistelevat talousarvioehdotuksensa ja alustavat käyttösuunnitelmat.
Talousarviokehyksen tuloslaskelmaennuste pohjautuu vuoden 2022 talousarvioon ja kesäkuun loppuun mennessä hyväksyttyihin talousarviomuutoksiin. Vuoden 2023 ohjeellisessa kehyksessä on arvioitu palkkamenoihin 2,4 % kasvu. Menojen nousupaineita aiheuttavat lisäksi nousseet energia-, elintarvike- sekä rakennustarvikekustannukset. Käyttötalouden menot kasvavat myös valmistuneiden kiinteistöleasingrahoitteisten kiinteistöjen vuokramenoilla. Perusturvan sekä pelastustoimen siirtyminen hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen muuttaa myös organisaatiota ja talousarvion rakennetta. Terveyskeskuskuntayhtymästä kunnalle siirtyvien rakennusten ylläpito lisää kiinteistömenoja, jotka katetaan hyvinvointialueelta laskutettavilla vuokratuloilla.
Kehyksen laadinnassa on käytetty tulopohjan laskennassa uusinta Kuntaliiton kuntakohtaista verotuloennustetta (14.4.2022) sekä Kuntaliiton ennakollista valtionosuuslaskelmaa (VM 8.7.2022, OPH 25.4.2022). Laskelmiin saadaan seuraavaksi päivityksiä elo-syyskuun vaihteessa budjettiriihen jälkeen.
Kunnan tuloveron veroprosenttina on käytetty 12,64 prosenttiyksiköllä leikattua veroprosenttia, eli 8,61 %. Kiinteistöveroprosentteihin ei vuoden 2023 kehyksessä ole laskettu muutoksia. Yleinen kiinteistövero on määritelty olevan 1,20 %, vakinaiset asuinrakennukset 0,50 %, muut asuinrakennukset 1,30 %, voimalaitokset 2,85 % ja yleishyödylliset yhteisöt 0,00 %. Näillä veroprosenteilla verotulojen kokonaisennuste vuodelle 2023 on 16 270 000 euroa.
Verotuloennusteiden väestötietojen pohjatietona vuodelle 2023 on käytetty asukaslukuna 8250 henkilöä. Tämä on hieman korkeampi kuin Tilastokeskuksen ennuste, mutta kuitenkin toteutuneeseen väestömäärään nähden perusteltu.
Kesäkuussa 2022 Tilastokeskuksen väestön ennakkotiedon mukaan Pöytyän väestömäärä on 8216.
Vuoden 2022 talousarviossa (MTA tilanne 06/2022) toimintakulut ovat yhteensä 58 933 182 euroa, ja ilman perusturvan ja pelastustoimen osuutta 27 460 006 euroa. Talousarviokehyksen mukaan vuoden 2023 toimintakulut ovat 26 873 000 euroa. Laaditun kehyksen pohjalta vuosikate olisi 2 500 000 euroa ja tuloslaskelma 67 500 euroa ylijäämäinen.
Tässä vaiheessa ei ole vielä tarkkoja tietoja kaikista sote-uudistuksen vaikutuksista kunnan taloussuunnitteluun. Esimerkiksi hyvinvointialueen kanssa tehtävät kiinteistöjen vuokrasopimusten vaikutukset, kunnan lopulliset valtionosuudet ja veroennusteet tarkentuvat syksyllä. Vuoden 2023 osalta ehdotetaan tehtäväksi ohjeellinen talousarviokehyspäätös. Taloussuunnitelmavuosia 2024 - 2025 koskeva kuntatasoinen tuloslaskelma päivitetään myös syksyn aikana.
Valmistelija talouspäällikkö, kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023 - 2025 laadintaohjeen ja laadinnan pohjaksi myös toimielin- ja tehtäväkohtaisen talousarviokehyksen ohjeellisena.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |