RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 198
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Yökkömäentien asemakaavan muutos ja laajennus, luonnoskartta | |
Liite 4 | Yökkömäentien asemakaavan muutos ja laajennus, luonnoksen selostus liitteineen |
Yökkömäentien asemakaavan muutos ja laajennus
87/10.03/2022
Khall 27.06.2022 § 160
Asemakaavan muutosalueella ovat korttelit 127, 130 ja 132, jotka sijaitsevat Kyrön taajaman keskustassa Yökkömäentien, Vanhantuvantien ja Kaarlinintien varrella. Korttelien eteläsivulle aiotaan tehdä vähäinen asemakaavan laajennus. Suunnittelualueen alustava pinta-ala on yhteensä noin 2,4 hehtaaria. Vuoden 2022 kaavoituskatsauksessa hanke mainitaan lähiaikoina vireille tulevissa asemakaavoissa.
Asemakaavahankkeella edistetään alueen rakentumismahdollisuuksia korttelijakoa ja käyttötarkoituksia tarkistamalla. Tällä hetkellä alueen rakennuskanta koostuu eri-ikäisistä asuinrakennuksista, jotka ovat pientaloja ja rivitaloja. Miljöön kulttuurihistorialliset arvot, erityisesti vanhan Yökkömäentien, huomioidaan kaavoitustyössä.
Aluearkkitehti on valmistellut hankkeesta 21.6.2022 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää aloittaa Yökkömäentien asemakaavan muutoksen ja laajennuksen laadinnan sekä kuuluttaa hankkeen vireilletulosta maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla.
Kunnanhallitus päättää hyväksyä 21.6.2022 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 05.09.2022 § 198
36/10.02.03/2022
Kaavoitushankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 8.7.2022 lähtien.
Valmistellussa luonnoksessa suunnittelualueen kolme korttelia yhdistetään yhdeksi kortteliksi (127), jossa on 11 tonttia. Käyttötarkoitusmerkintänä tonteilla 1-10 käytetään asuinpientalojen korttelialuetta (AP), mikä mahdollistaa omakotitalojen, paritalojen ja rivitalojen rakentamisen. Tontti 11 säilyy edelleen erillispientalojen korttelialueena (AO).
Liikennereiteistä Yökkömäentie pysyy nykyisellä paikallaan, mutta sen merkintä muuttuu kokoojatiestä kaduksi. Samalla kadun mitoitusta on tarkistettu ja osin kavennettu. Vanhantuvantien katuvarausta lyhennetään, eikä mahdollisuutta jatkoyhteyden rakentamiseen etelän suuntaan asemakaavoittamattomalle alueelle enää ole. Kaarlinintie on osin hieman aiempaa kapeampi.
Yökkömäen vanhan kylämiljöön arvot huomioidaan siten, että kaikki rakennukset sijoittuvat asemakaavassa rakennusaloille, jolloin niiden säilyttäminen on mahdollista. Ohjeellinen tonttijako noudattaa pääosin nykyistä kiinteistöjaotusta. Alueen pienimittakaavaisuus otetaan huomioon rakennustehokkuudessa (e=0,25) sekä niin, että rakennukset saavat olla enintään puolitoistakerroksisia (Iu½).
Aluearkkitehdin laatimat, 16.8.2022 päivätyt luonnosasiakirjat sisältävät kaavakartan sekä selostuksen liitteineen.
Valmistelija aluearkkitehti
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa 16.8.2022 päivätyn Yökkömäentien asema-kaavan muutoksen ja laajennuksen luonnoksen yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Pöytäkirjamerkintä:
Ari Hellstén poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |