RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 194
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän vuoden 2021 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
52/02.02/2022
Pöytyän kttky:n
yhtymähallitus
1.3.2022 § 45
TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2021
Kuntayhtymän perussopimuksen (1.5.2019) 17 §:n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat yhtymähallituksen jäsenet ja esittelijä. Tilinpäätöksen hyväksyvät 5 §:n mukaisesti jäsenkuntien valtuustot, jotka päättävät myös vastuuvapauden myöntämisestä kuntayhtymän hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Jäsenkunnilta peritään tasaerälaskutuksen mukaisesti kuntaosuuksia. Voimassa olevan perussopimuksen (1.5.2019) Mukaan vuosittaisessa palvelusopimuksessa määritellään kuntakohtaiset palvelut ja niiden laajuus.
Lopullisen laskennan mukaan kuntayhtymän tulos tilikaudelta on 549 645,62 euroa ylijäämäinen. Jäsenkuntien valtuustot päättävät tilikauden tuloksen käsittelystä, huomioiden edellisten tilikausien ylijäämän 249 644,96 euroa. Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat esityslistan liitteenä 1.
Tilinpäätös ja toimintakertomus esitellään yhtymähallitukselle kokouksessa.
Valmistelijat: ma. kuntayhtymän johtaja Eveliina Kiiski, johtava lääkäri Katja Virta, johtava hoitaja Eija-Liisa Vikström ja vastaava hammaslääkäri Heli Kriikkula, asiantuntija Marja Tuohimaa Kuntamaisema Oy
LIITTEET:
Liite 1: Tilinpäätös ja toimintakertomus 2021
Marja Tuohimaa poistui kokouksesta klo 18.00.
Ma. kuntayhtymän johtaja Eveliina Kiiski päätösehdotus: Yhtymähallitus päättää:
1. allekirjoittaa Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi,
2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäväksi.
Päätös: Päätösehdotuksen mukaisesti
Pöytyän kttky:n
tarkastusltk
18.5.2022 § 19
PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2021 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN
Tarkastuslautakunta 29.4.2022 aloitti asian käsittelyn:
Kuntayhtymän tilintarkastuksesta vastaava BDO Audiator Oy on tarkastanut kuntayhtymän hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1- 31.12.2021. Tilinpäätös sisältää kuntayhtymän taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen.
Tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta.
Liite 1: Tilintarkastuskertomus 2021
Oheismateriaali: Tilintarkastuspöytäkirja (ei julkinen; JulkL 24 § 5)
Päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta
1. saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2021 jäsenkuntien valtuustoille tiedoksi ja
2. esittää jäsenkuntien valtuustoille, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021.
Päätös:
Tarkastuslautakunta päättää pyytää selvityksen laskutuksessa ilmenneistä epäkohdista yhtymähallitukselta ja virkavapaalla olevalta talouspäälliköltä Lauri Ämmälältä. Tarkastuslautakunta ei voi tehdä päätöstä tilinpäätöksestä 2021 ennen selvitysten antamista.
Tarkastuslautakunta 18.5.2022:
Päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta
1. saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2021 jäsenkuntien valtuustoille tiedoksi ja
2. esittää jäsenkuntien valtuustoille, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. -31.12.2021.
Päätös:
Hallituksen puheenjohtajaa Marika Loposta sekä talouspäällikkö (virkavapaalla) Lauri Ämmälää on kuultu ja tarkastuslautakunta päättää päätösehdotuksen mukaisesti.
Pöytyän kttky:n
tarkastusltk
18.5.2022 § 20
ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2021
Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudellisen tavoitteet toteutuneet.
Päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta on laatinut ja allekirjoittanut arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja saattaa sen jäsenkuntien valtuustoille.
Päätös:
Päätösehdotuksen mukaisesti.
Kvalt 30.05.2022 § 32
Käsittely:
Hilkka Lindgren esitti muutosehdotuksena, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2021 lukuun ottamatta talouspäällikköä. Talouspäällikölle ei myönnetä vastuuvapautta, koska saatavien perintää ei ole hoidettu asianmukaisesti tilikauden aikana. Veikko Niittymaa kannatti Lindgrenin esitystä.
Kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi.
Joonas Rantala esitti muutosta pohjaehdotukseen niin, että vastuuvapautta ei myönnetä kenellekään tilivelvolliselle. Farid Harala kannatti Rantalan esitystä.
Puheenjohtaja esitti toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että ensin äänestetään Lindgrenin ja Rantalan ehdotuksista ja näistä voittanut pohjaehdotusta vastaan. Äänestysjärjestys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Rantalan ehdotus sai 18 ääntä ja Lindgrenin 11 ääntä. Tämän jälkeen äänestettiin pohjaehdotuksesta ja Rantalan ehdotuksesta. Pohjaehdotus sai 1 äänen ja Rantalan ehdotus 28 ääntä.
Äänestysluettelo on liitteenä.
Päätös:
Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päätökseksi tulleen
- tilintarkastuskertomus vuodelta 2021 merkittiin tiedoksi
- tilinpäätös vuodelta 2021 hyväksyttiin
- arviointikertomus vuodelta 2021 merkittiin tiedoksi
- vastuuvapautta kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille ei myönnetty tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.
Pöytäkirjamerkintä:
Perusturvajohtaja ja ma. kuntayhtymän johtaja Eveliina Kiisken selvityksen jälkeen esteellisinä poistuivat valtuutetut Ulla-Riitta Arvola, Sinikka Hutko, Katri Keloniemi, Marika Loponen, Marianne Raiko, Jouni Tammelin, Aarno Toivonen, Esko Tuuppa ja ma. kuntayhtymän johtaja Eveliina Kiiski.
Katri Keloniemen sijaan tuli varavaltuutettu Tommi Lehtonen ja Marika Loposen sijaan varavaltuutettu Teija Lehtonen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Khall 05.09.2022 § 194
66/02.02.02/2022
Auran kunnanvaltuusto päätti 20.6.2022 § 23 hyväksyä Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja myönsi vastuuvapauden kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2021 muutoin, paitsi talouspäällikkö Lauri Ämmälälle ei myönnetty vastuuvapautta.
Esityslistan oheismateriaalina on tilintarkastaja Sinikka Niitynperän 11.4.2022 päivätty tilintarkastuspöytäkirja yhtymähallitukselle, joka ei ollut käytettävissä kesäkuun kunnanvaltuuston kokouksessa.
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä on 24.8.2022 § 118 käsitellyt perintätoimien tilannetta ja merkinnyt sen tiedoksi.
Valtuusto päättää vastuuvapaudesta harkintansa mukaan. Tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan esityksen sisällöstä riippumatta vastuuvapaus voidaan myöntää tai evätä. Vastuuvapauden epääminen merkitsee mahdollisuutta ryhtyä asiassa myöhemmin toimenpiteisiin. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joita epäämisestä aiheutuu.
Valmistelija Hallntojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee selvitykset tiedoksi todeten, että kunnanvaltuusto käsittelee uudelleen vastuuvapauden myöntämisen tilikaudelta 1.1.-31.12.2021.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Pöytäkirjamerkintä:
Marika Loponen, Esko Tuuppa ja Ulla-Riitta Arvola poistuivat esteellisinä (yhteisöjäävi) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |