RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Kvalt 12.09.2022 § 15
4/00.01.03/2022
Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Esityslistan oheismateriaalina on perusturvajohtajan, avopalveluohjaajan ja sosiaaliohjaajan vastaus perussuomalaisten valtuustoryhmän 30.5.2022 jättämään kysymykseen omaishoitajien vapaiden ja muiden oikeuksien toteutumisesta Pöytyän kunnassa.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi perusturvajohtajan, avopalveluohjaajan ja sosiaaliohjaajan vastauksen Perussuomalaisten valtuustoryhmän 30.5.2022 jättämään kysymykseen.
Soile Anttila jätti Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän aloitteen Haukkavuoren maastoliikuntakeskuksen alueen kokonaissuunnittelusta.
Kunnanvaltuusto lähetti valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |