RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 14 | Kyrön taajaman korttelien 112, 113a ja 114 asemakaavan muutos, kartta | |
Liite 15 | Kyrön taajaman korttelien 112, 113a ja 114 asemakaavan muutos, selostus liitteineen |
Kyrön taajaman korttelien 112, 113a ja 114 asemakaavan muutos
131/10.03/2021
Khall 13.09.2021 § 300
Asemakaavan muutosalue sijaitsee Kyrön taajamassa, Ollilantien ja Kyröntien risteyksen ympäristössä. Länsiosaltaan alue rajautuu Maapohjantiehen. Suunnittelualueen alustava pinta-ala on noin 2,6 hehtaaria. Korttelien 112, 113a ja 114 asemakaavojen muutostyön tarve on todettu vuoden 2021 kaavoituskatsauksessa.
Asemakaavan muutoksella edistetään Kyrön taajaman kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä sekä tarkistetaan suunnittelualueen korttelijakoa, sen käyttötarkoituksia, katu- ja tielinjauksia. Voimassa olevassa asemakaavassa Ollilantie on linjattu nykyistä pohjoisemmaksi, mikä edellyttäisi muun muassa kaksikerroksisen vanhan kunnostetun asuinrakennuksen purkamista Ahtila-nimiseltä kiinteistöltä.
Aluearkkitehti on valmistellut hankkeesta 7.9.2021 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
Valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää aloittaa Kyrön taajaman korttelien 112, 113a ja 114 asemakaavan muutoksen laadinnan sekä kuuluttaa hankkeen vireilletulosta maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla.
Kunnanhallitus päättää hyväksyä 7.9.2021 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 20.12.2021 § 411
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 24.9.2021 lähtien. Kaavoitushankkeesta on saatu lausunto Caruna Oy:ltä. Luonnosta valmisteltaessa on otettu huomioon saatu kirjallinen palaute ja keskustelut maanomistajaosallisten kanssa.
Valmistellussa asemakaavan muutoksen luonnoksessa esitetään suojeltavaksi yksi rakennus kiinteistöllä 1:26 (Ahtila). Tämän lisäksi kaikki muutkin suunnittelualueen vanhat rakennukset ovat asemakaavan puitteissa mahdollista säilyttää. Korvaavan rakentamisen ja uudisrakentamisen tulee olla taajamakuvaa täydentävää, minkä vuoksi rakennukset saavat olla enintään kaksikerroksisia.
Asemakaavan luonnoksessa korttelit 112, 114 ja 128 sisältävät asuinpientalojen (AP) sekä asuin-, liike- ja toimistorakennusten (AL) alueita. Yhteensä tontteja on yhdeksän, joista kaksi tällä hetkellä rakentamatonta.
Liikennereittejä kehitetään nykyisen tilanteen pohjalta. Kyröntie ja Ollilantie säilyvät edelleen taajaman läpi kulkevina yhdysteinä. Asemakaavassa mahdollistetaan teiden risteysalueella tehtävät vähäiset muutokset, jotka ovat tarpeen suojeltavan rakennuksen vuoksi. Asemakaavaan nimettävästä, olemassa olevasta Helinintiestä muodostetaan rajoitetusti läpiajettava tonttikatu. Kapeat lähivirkistysalueen ja suojaviheralueen varaukset toimivat lähinnä niiden viereisiä asuntotontteja suojaavina alueina.
Aluearkkitehdin laatimat, 10.12.2021 päivätyt luonnosasiakirjat sisältävät kaavakartan sekä selostuksen liitteineen.
Valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää asettaa 10.12.2021 päivätyn asemakaavan muutoksen luonnoksen yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 28.03.2022 § 78
Asemakaavan muutoksen luonnosaineisto pidettiin julkisesti nähtävänä 18.1.-16.2.2022. Luonnoksesta saatiin kolme lausuntoa ja yksi mielipide.
Caruna Oy:llä ei ollut erityistä huomautettavaa (lausunto 7.2.2022) asemakaavan muutosluonnoksesta, kuten ei Varsinais-Suomen alueellisella vastuumuseollakaan (13.2.2022). Varsinais-Suomen ELY-keskus antoi lausunnon (16.2.2022), joka kohdistui erityisesti alueen vanhaan rakennuskantaan ja liikenteeseen.
ELY-keskus pitää suojelumerkinnän käyttöä perusteltuna kiinteistöllä Ahtila olevan rakennuksen kohdalla, sillä se on paikallisesti arvokas, eikä aivan tavanomainen kohde. Suojelumerkintää suositellaan käytettäväksi myös vanhan myllyn kohdalla. Korttelin 114 tonteilla 3 ja 4 olevat rakennukset on luokiteltu maisemallisesti arvokkaiksi, joten ne olisi tarpeen huomioida vähintään /s-merkinnällä. ELY-keskus toteaa, että tieluokituksen perusteella mt 2253 (Ollilantie) tulee osoittaa asemakaavassa katualueeksi. Muuttaminen tiestä kaduksi vaatii asemakaavan katumerkinnän lisäksi kunnan tekemän erillisen ns. kadunpitopäätöksen. Lausunnossa kehotetaan tarkistamaan liittymäkohdat Kyröntielle ja sille varatun tiealueen laajuuden siten, että se vastaa kiinteistörajoja.
Maanomistaja-osallisten jättämässä mielipiteessä (15.2.2022) tuodaan tiedoksi, että Myllyrinteen 636-439-4-234 kiinteistö ja vanha mylly halutaan säilyttää entisellään.
Asemakaavan muutosta on kehitetty saadun palautteen pohjalta siten, että korttelin 114 tontilla 2 sijaitseva vanha myllyrakennus suojellaan (sr-8). Koko kortteli 114 merkitään alueeksi, jolla ympäristö/rakennetun ympäristön ominaispiirteet säilytetään (/s). Ollilantien kaavamerkintä on muutettu tiestä kaduksi. Lisäksi on tehty muutamia vähäisiä muutoksia, jotka koskevat istutettavia alueita, tiealueen leveyttä ja ajoneuvoliittymien sijaintia.
Aluearkkitehdin laatimat, 14.3.2022 päivätyt ehdotusasiakirjat sisältävät kaavakartan sekä selostuksen liitteineen.
valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy 14.3.2022 päivätyn asemakaavan muutoksen ehdotuksen liiteasiakirjoineen. Kaavahankkeen ehdotusaineisto asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi sekä mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 27.06.2022 § 161
Asemakaavahankkeen ehdotusaineisto pidettiin julkisesti nähtävänä internetissä 14.4.-13.5.2022. Ehdotuksesta jätettiin kaksi lausuntoa ja yksi muistutus.
Varsinais-Suomen liitto ja Varsinais-Suomen ELY-keskus ilmoittivat, että lausunnon antamiseen ei ole aihetta. Caruna Oy:llä ei ollut huomautettavaa (lausunto 6.5.2022) asemakaavan muutoksen ehdotuksesta, kuten ei Varsinais-Suomen alueellisella vastuumuseollakaan (12.5.2022). Maanomistaja-osallisten jättämässä muistutuksessa (13.5.2022) tuodaan tiedoksi, että Myllyrinteen 636-439-4-234 kiinteistö ja sillä sijaitsevat rakennukset rajoineen halutaan säilyttää. Myllyrakennukselle ehdotuksessa merkityn suojelumerkinnän vaikutuksia pitäisi selvittää vielä tarkemmin. Kaavan laatija on antanut vastineen palautteeseen.
Selostusta on täydennetty kaavan hyväksymiskäsittelyn edellyttämällä tavalla. Asemakaavakarttaa ei ole muutettu 14.3.2022 päivätystä ehdotuksesta.
Valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kyrön taajaman korttelien 112, 113a ja 114 asemakaavan muutos hyväksytään 14.3.2022 päivätyn asemakaavakartan mukaisena.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Kvalt 12.09.2022 § 12
114/10.02.03/2022
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |