RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 16 | Kirrinkiven ranta-asemakaava, ehdotuksen kartta | |
Liite 17 | Kirrinkiven ranta-asemakaava, selostus liitteineen |
Kirrinkiven ranta-asemakaava
177/10.03/2020
Khall 23.11.2020 § 334
Kaavoitusaloite on tullut Elijärven koillisosassa sijaitsevan alueen maanomistajilta. Esitettyyn ranta-asemakaavaan sisältyvät tilat Huviranta (636-466-2-1), Kaislaranta (636-466-1-364) ja Rauhala (636-466-1-352). Kaavan laatijaksi esitetään Arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:tä Turusta. Kuntaan on toimitettu hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on päivätty 4.11.2020.
Vireille tuleva Kirrinkiven ranta-asemakaava on pinta-alaltaan noin 4,7 hehtaaria. Tavoitteena on sijoittaa alueelle loma-asutusta maakuntakaavan mitoitusta noudattaen. Alue on rakentamaton ja maastoltaan kokonaisuudessaan tasaista sekametsää.
Maanomistajat kustantavat kaavan laadinnan ja tarvittavat selvitykset. Pöytyän kunnan kaavoitustaksan mukaan ranta-asemakaavan käsittelymaksuna peritään 1000 euroa. Lisäksi laskutetaan kopioinnista ja kuulutuksista syntyneet kustannukset.
Valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää aloittaa Kirrinkiven ranta-asemakaavan käsittelyn sekä kuuluttaa hankkeen vireilletulosta maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla.
Ranta-asemakaavan laatijaksi hyväksytään Arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy.
Kunnanhallitus hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Maanomistajilta peritään kaavoitustaksan mukaiset maksut.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 18.10.2021 § 351
Kuntaan on toimitettu ranta-asemakaavan luonnos selostuksineen. Elijärven pohjoispuolelle kaavoitettava alue on pinta-alaltaan noin 4,7 hehtaaria, eikä siihen sisälly vesialuetta. Ranta-asemakaavalla muodostetaan kaksi loma-asuntojen korttelia, joissa on yhteensä kolme rakennuspaikkaa (RA-1). Rakennuspaikkakohtainen rakennusoikeus on 195 m2, joka sallii yhden loma-rakennuksen, talousrakennusten ja saunan rakentamisen. Noin puolet suunnittelualueesta on merkitty maa- ja metsätalousalueeksi (M). Vapaan rannan osuudeksi tulee noin 56%, joka jakaantuu kahteen osaan, joista kumpikin on vähintään 100 metriä pitkä. Luontoselvityksen perusteella ranta-asemakaavoitettavalla alueella ei ole luonnonsuojelulain mukaisia suojeltavia luontotyyppejä, metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai vesilain tarkoittamia suojeltavia pienvesiä. Arvokkaiksi luontokohteiksi havaitut pienialaiset korpilaikut ja liito-oravan levähdyspaikka on huomioitu suojelumerkinnöin (s-1 ja s-2).
Kaavoitettava alue on vielä rakentumaton. Alavasta maastosta johtuen rakennuspaikkoja joudutaan hieman pengertämään. Kaavamääräyksissä annetaan alin suositeltava rakentamiskorkeus, jonka alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessa vaurioituvia rakenteita (+56,45 N2000). Lomarakennukset pyritään sopeuttamaan mahdollisimman luonnonmukaisena säilytettävään maisemaan. Yhtenäistä ilmiasua tavoitellaan rakennusten harjansuunnan merkinnöillä sekä massoittelua, väritystä ja katetta koskevilla kaavamääräyksillä.
Arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n laatimat kaava-asiakirjat on päivätty 30.9.2021.
Valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää asettaa 30.9.2021 päivätyn ranta-asemakaavan luonnoksen yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 28.03.2022 § 77
Asemakaavahankkeen luonnosaineisto pidettiin julkisesti nähtävänä 9.11.- 8.12.2021. Luonnoksesta saatiin lausunto Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Caruna Oy:ltä. Varsinais-Suomen liitosta ilmoitettiin, että heillä ei ollut tarvetta lausunnon antamiseen.
Saatu palaute ja kaavan laatijan antama vastine ovat luettavissa selostuksen liitteessä. Ranta-asemakaavan luonnoksen muuttamiseen ei todettu olevan aihetta.
Arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n laatimat, 10.2.2022 päivätyt ehdotusasiakirjat sisältävät kaavakartan sekä selostuksen liitteineen.
valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus hyväksyy 10.2.2022 päivätyn ranta-asemakaavan ehdotuksen liiteasiakirjoineen. Kaavahankkeen ehdotusaineisto asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi sekä mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Khall 06.06.2022 § 146
Kirrinkiven ranta-asemakaavan ehdotus pidettiin julkisesti nähtävänä 14.4.- 13.5.2022. Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Caruna Oy antoivat lausunnot ehdotuksesta. Muistutuksia ei tullut.
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausunnossa (2.5.2022) selvitettiin hankkeessa sovellettavaa emätilaperiaatetta, johon lausunnonantaja kiinnitti huomiota jo valmisteluvaiheessa. Sähköverkon ylläpitäjä Caruna Oy:llä (6.5.2022) ei ollut huomautettavaa. Kaavan laatija on antanut vastineet lausuntoihin.
Kirrinkiven ranta-asemakaavan ehdotuksen karttaan 10.2.2022 ei ole tehty muutoksia. Kaava-asiakirjoja on täydennetty hyväksymiskäsittelyn edellyttämällä tavalla.
Valmistelija: aluearkkitehti
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kirrinkiven ranta-asemakaava hyväksytään 10.2.2022 päivätyn asemakaavakartan mukaisena.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Kvalt 12.09.2022 § 13
115/10.02.03/2022
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |