RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 221
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Palveluesimiehen toimi, vakanssi nro 741, nimikkeen muutos
Teknltk 01.09.2022 § 89
Palveluesimies on irtisanoutunut eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.1.2023 lähtien. Palveluesimiehen toimen työtehtäviin on kuulunut 60 % esi-miestyötä ja työhön opastamista ja 40 % siivoustehtäviä ja sijaistamista siivouskohteissa.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle siirtyy siivouksesta kolme palvelutaloa; Taitotalo ja Toimintakeskus sekä perusturvan toimistotilat 1.1.2023.
Siivoushenkilöstöä hyvinvointialueelle Pöytyän kunnalta siirtyy kolme laitoshuoltajaa.
Koulujen, päiväkotien, virastojen, kirjastojen, nuorisotilojen, kansalaisopis-
ton, Kisariihen ja kunnan vuokratalojen saunojen siivoukset jäävät kunnan siivottaviksi.
Kunnan kiinteistöjen siivouksen ovat mitoitettuja. Osaa kiinteistöistä siivoaa kunnan omat siivoojat ja osa siivotaan ostopalveluna.
Siivoushenkilökuntaa ja laitoshuoltajan sijaisia on tällä hetkellä vaikea saada. Palveluesimiehen työpanos sijaistustehtävissä on ollut merkittävä.
Palveluesimiehen nimikettä esitetään muutettäväksi siivoustyönohjaajaksi ja palkkaa tarkistettavaksi 2 296,00 €/kk. Siivoustyönohjaajan nimike vastaa paremmin muuttuneita työtehtäviä.
Alussa siivoustyönohjaajan tehtäviin kuuluisi 40 % lähiesimiestyötä ja työnopastamista sekä 60 % siivoustehtäviä ja sijaistamista kunnan eri siivouskohteissa. Siivoustyön ohjaajan työnkuva muokkautuu työtehtävien tarpeen mukaan.
Valmistelija Ruokapalvelupäällikkö
Päätösehdotus Palveluesimiehen nimike muutetaan siivoustyönohjaajaksi ja palkka tarkistetaan summaan 2 296,00 €/kk.
Siivoustyönohjaajan tehtäviin kuuluu aluksi 40 % lähiesimiestyötä ja työnopastamista sekä 60 % siivoustehtäviä ja sijaistamista siivouskohteissa.
Päätös Lautakunta päätti, että palveluesimiehen nimike muutetaan siivoustyönohjaajaksi ja palkka tarkistetaan summaan 2 296,00 €/kk.
Siivoustyönohjaajan tehtäviin kuuluu aluksi 40 % lähiesimiestyötä ja työnopastamista sekä 60 % siivoustehtäviä ja sijaistamista siivouskohteissa.
Khall 26.09.2022 § 221
29/01.01.03/2022
Valmistelija vs. hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että teknisen toimialan ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden palveluesimiehen toimen nimike muutetaan siivoustyönohjaajaksi 1.1.2023 alkaen. Palkkauksesta päättää palvelussuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |