RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 222
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esitys kiinteistönhoitajan vakanssin perustamisesta terveyskeskuksen talonmiestehtäviin
Teknltk 01.09.2022 § 97
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän kiinteistöt siirtyvät Pöytyän kunnan hoidettavaksi loppuvuodesta 2022. Kiinteistöt vuokrataan hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen, mutta kiinteistöjen hoito ja ylläpito jäävät kunnan vastuulle. Nykyinen kuntayhtymän kiinteistönhoitaja siirtyy maakunnan sotealueen palvelukseen.
Riihikosken terveysasemalla on toiminut yksi kiinteistönhoitaja ja Kyrön ja Yläneen terveyskeskuksissa kiinteistöjen hoito on hoidettu ostopalveluna.
Yhden vakinaisen kiinteistönhoitajan lisäksi joudutaan mahdollisesti käyttämään ostopalvelua. Varsinkin talvikunnossapito ostetaan ulkopuolisilta urakoitsijoilta.
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymän rakennukset ovat melko mittava kokonaisuus, joiden hoitaminen vaatii kiinteistönhoidon jatkuvaa läsnäoloa.
Nykyisin Pöytyän kunnan palveluksessa on kiinteistönhoitajia, vesihuollon henkilöitä ja laitosmiehiä 10,5. Hoidettavia kiinteistöjä ovat virastot, päiväkodit, koulut, kirjastot, palvelukeskukset, vapaa-ajan rakennukset, kentät, urheilualueet, vesi- ja viemärihuolto, joten nykyisellä henkilöstöresurssilla ei pystytä hoitamaan lisääntyvää kiinteistömassaa. Tämän vuoksi tulee perustaa 1.12.2022 alkaen yksi kiinteistönhoitajan vakanssi lisää.
Valmistelija Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle kiinteistönhoitajan vakanssin perustamista 1.12.2022 alkaen. Pääsääntöisesti kiinteistönhoita-ja toimii terveyskeskusten kiinteistönhoitajana.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle kiinteistönhoitajan vakanssin perustamista 1.12.2022 alkaen. Pääsääntöisesti kiinteistönhoita-ja toimii terveyskeskusten kiinteistönhoitajana.
Khall 26.09.2022 § 222
74/01.01.00/2022
Valmistelija vs. hallintojohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa teknisen toimialan kiinteistönhoitajan toimen (vakanssinumero 731) 1.12.2022 alkaen. Kiinteistöhoitajan tehtäviin kuuluvat huolto- ja korjaustyöt, piha-alueiden hoito sekä kiinteistötekniikan tarkkailu muiden esimiehen määräämien tehtävien lisäksi. Tehtävä sisältää myös varallaoloa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |