RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 223
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 2 | Sopimusluonnos kehitysvammaisten ja autististen lasten ja nuorten perusopetuksesta MyllyAntti |
Sopimus kehitysvammaisten ja autististen lasten ja nuorten perusopetuksesta
Sivltk 09.03.2022 § 29
163/00.01/2017, 88/12.01/2021
Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän ylläpitämän Mylly-Antin koulun toiminnan siirtämistä Raision kaupungin hallinnoimaksi 1.1.2023 alkaen on valmisteltu oheismateriaalina olevan Raision kaupunginhallituksen 21.2.2022 ja Raision sivistyslautakunnan 16.2.2022 § 24 käsittelyn mukaisesti. Raision sivistyslautakunta pyytää kuntia antamaan Raision kaupunginhallitukselle lausuntonsa sitoutumisesta Mylly-Antin koulun palveluiden käyttämiseen nykyisen kaltaisen menettelyn mukaisesti, mikäli Raision kaupunki ottaisi koulun toiminnan järjestettäväkseen. Lausunto pyydetään antamaan 20.3.2022 mennessä osoitteeseen kirjaamo@raisio.fi. Lausuntopyyntö on oheismateriaalina. Lausunnon antamiseen on toimielinten kokousaikataulu huomioiden pyydetty lisäaikaa 1.4.2022 saakka.
Pöytyän kunta hyödyntää Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän ylläpitämän Mylly-Antin koulun palveluja erityisopetuksen ja tähän kytkeytyvien palvelujen järjestämisessä, minkä lisäksi kunnalla on voimassa oleva erityisopetuspalvelujen ostamista koskeva sopimus Loimaan kaupungin kanssa. Pöytyäläisiä oppilaita opiskelee lukuvuonna 2021-2022 sekä Mylly-Antin koulussa järjestettävässä erityisopetuksessa että Loimaalla Hirvikosken yhtenäiskoulun yhteydessä annettavassa erityisopetuksessa. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ja muut palvelut toteutetaan oppilaille samoin kyseisten koulujen toimesta. Kouluissa opiskelevia oppilaita on vuosittain muutamia, ja mahdollisuus palvelujen käyttämiseen tärkeä. Perusteltua edelleen on turvata mahdollisuus sekä Mylly-Antin koulun tarjoamien että Loimaan kaupungin järjestämien palvelujen käyttöön tarpeen mukaan.
Mylly-Antin koulussa annettavien palvelujen käyttöä koskevan lausunnon antaminen kytkeytyy kuntien välillä tehtävän sopimuksen valmisteluun, jolloin perusteltua on asian käsittely kunnanhallituksessa.
Valmistelija: sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää antaa Raision kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Mylly-Antin koulun tarjoamien erityisopetus- ja muiden palvelujen käyttöä koskien:
Pöytyän kunta on halukas jatkamaan Mylly-Antin koulussa annettavien erityisopetus- ja muiden palvelujen käyttöä 1.1.2023 alkaen edelleen oppilastilanteen mukaisen tarpeen mukaisesti. Tarve saattaa lukuvuosittain vaihdella. Mylly-Antin koulussa tarjottavien palvelujen lisäksi Pöytyän kunnalla on voimassa oleva, erityisopetuspalvelujen ostamista koskeva sopimus Loimaan kaupungin kanssa. Sivistyslautakunta hakee oppilaspaikkoja kouluihin tarkasteltavissa tilanteissa perustelluksi arvioitavan mukaisesti.
Pöytyän kunta pitää tärkeänä mahdollisuutta Mylly-Antin koulussa annettavien erityisopetus- ja muiden palvelujen käyttöön myös jatkossa. Kunta on halukas neuvottelemaan Raision kaupungin kanssa Mylly-Antin koulussa annettavia erityisopetus- ja muita palveluja koskevasta sopimuksesta.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Khall 28.03.2022 § 80
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa sivistyslautakunnan esityksen mukaisen lausunnon.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Sivltk 11.05.2022 § 56
Valmistelua Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin ylläpitämässä Mylly-Antin koulussa annettavien erityisopetus- ja muiden palvelujen järjestämiseksi 1.1.2023 alkaen on jatkettu kuntien antamien lausuntojen pohjalta. Mukana valmistelussa ovat useat alueen kunnat.
Raision kaupunki pyytää kuntien lausuntoja oheismateriaalina olevasta sopimusluonnoksesta kehitysvammaisten ja autististen lasten ja nuorten perusopetusta koskien (Mylly-Antin koulun palvelujen jatkaminen). Lausunnot pyydetään antamaan 16.5.2022 mennessä osoitteeseen kirjaamo@raisio.fi. Lausunnon antamiselle on sivistyslautakunnan ja kunnanhallituksen kokousaikataulu huomioiden pyydetty lisäaikaa 20.5.2022 saakka.
Kuntien välillä tehtäväksi suunniteltuun sopimukseen, josta lausuntoa pyydetään, sisältyy erityisopetuksen ja tähän kytkeytyvien palvelujen järjestämisen lisäksi tilajärjestelyjä koskevia tekijöitä, jolloin perusteltua on asian käsitteleminen kunnanhallituksessa.
Valmistelija: sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää antaa Raision kaupungille seuraavan lausunnon oheismateriaalina olevasta kuntasopimusluonnoksesta / Sopimus kehitysvammaisten ja autististen lasten ja nuorten perusopetuksesta:
Pöytyän kunta kiittää Raision kaupunkia ja muita valmistelussa mukana olevia asian hyvästä valmistelusta, ja toteaa osaltaan esitetyn sopimusluonnoksen tarkoituksenmukaiseksi.
Pöytyän kunta järjestää erityisopetusta myös omana toimintanaan, samoin kunnalla on kunnanhallituksen 28.3.2022 § 80 antamassa lausunnossa todetun mukaisesti voimassa oleva, erityisopetuspalvelujen ostamista koskeva sopimus Loimaan kaupungin kanssa, minkä myötä kunta esittää sopimusluonnoksen kohdan 5 Sopijapuolten oikeudet ja velvollisuudet loppuun seuraavaa lisäystä:
Kunta voi hyödyntää erityisopetuksen ja tähän kytkeytyvien palvelujen järjestämisessä myös kunnan omia ja muiden opetuksen järjestäjien ylläpitämiä palveluja, ja hakea oppilaspaikkoja palveluihin tilanteessa perustelluksi arvioitavan mukaisesti.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin, että nuorisovaltuuston edustaja Jenni Peltola sekä vanhus- ja vammaisneuvoston edustaja Leena Niemi poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.42 pykälien 57 - 59 käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Khall 16.05.2022 § 123
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen mukaisen lausunnon.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.
Sivltk 14.09.2022 § 103
Raision kaupunginhallitus on 30.5.2022 § 199 hyväksynyt Mylly-Antin koulun toiminnan siirtymisen liikkeenluovutuksena osaksi Raision sivistys- ja vapaa-aikatoimialan toimintaa 1.1.2023 alkaen. Kaupunginhallitus on osana päätöstään samoin hyväksynyt sopimuksen, jonka perusteella Raision kaupunki 1.1.2023 alkaen tuottaa vaikeasti kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten perusopetusta muille kunnille, ja oikeuttanut kaupunginjohtajan tekemään sopimukseen vähäisiä teknisluonteisia tarkennuksia. Kaupunginhallituksen päätös on kokonaisuudessaan oheismateriaalina. Pöytyän kunnassa asiaa on valmistelun edetessä käsitelty edellä esitetyn mukaisesti.
Pöytyän kunnan hallintosäännön 31 §:n mukaan lautakunnat päättävät toimialaansa / tulosalueitaan koskevien palvelujen ostamisesta ja myymisestä sekä tekevät niitä koskevat sopimukset ja irtisanovat ne. Raision kaupungin ja kuntien välillä tehtävän sopimuksen sisältäessä erityisopetuksen ja tähän kytkeytyvien palvelujen lisäksi myös tilajärjestelyjä koskevia tekijöitä perusteltua on sopimuksen käsittely kunnanhallituksessa.
Valmistelija sivistysjohtaja
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus
1. päättää hyväksyä liitteenä olevan, Raision kaupungin kanssa tehtävän sopimuksen kehitysvammaisten ja autististen lasten ja nuorten perusopetuksesta;
2. valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen tarvittavat, teknisluonteiset tarkennukset.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Khall 26.09.2022 § 223
103/12.00.00/2022
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy sivistyslautakunnan ehdotuksen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi sivistyslautakunnan ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |