RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston kokousaikataulu vuonna 2023
Khall 07.11.2022 § 261
Kuntalain (410/2015) 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
Voimassa olevan hallintosäännön 96 §:n mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy seuraavan kokousaikataulun vuodelle 2023:
Kokouspäivät:
13.2.2023
24.4.2023
19.6.2023 Tilinpäätös
18.9.2023
23.10.2023 Veroprosentit
4.12.2023 Talousarvio
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kvalt 28.11.2022 § 60
200/00.01.02/2022
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |