Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pöytyän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytyad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 105



 

Riihikosken taajaman korttelien 142 ja 143 asemakaavan muutos

 

Khall 03.06.2024 § 105  

99/10.02.03/2024 

 

 Asemakaavan muutosalue sijaitsee Riihikosken taajamassa Rekolan yritysalueella. Asemakaavan muutoksen tarve on ajankohtaistunut alueella toimivan yrityksen kuntaan ottaman yhteydenoton myötä. Korttelit 142 ja 143 ovat jo pääosiltaan rakentuneet, joten yritysten mahdollisuudet laajentaa toimintaansa omilla tonttialueillaan ovat enää vähäiset. Pöytyän kunta omistaa suunnittelualueella sijaitsevan puiston ja rakentumattoman autopaikkojen korttelialueen.

 

Kaavamuutoksen tavoitteena on yhdistää alueet toimitilarakennusten kortteliksi (KTY), jolle sijoittuu neljä tonttia. Ohjeellisen tonttijaon alueella rajat eivät ole sitovia, joten muodostettavien tonttien lukumäärää ja kokoa voidaan tarvittaessa muuttaa myöhemminkin.

 

Aluearkkitehti on laatinut hankkeelle osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä 28.5.2024 päivätyn asemakaavan muutoksen luonnoksen.

 

Valmistelija aluearkkitehti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää aloittaa Riihikosken taajaman korttelien 142 ja 143 asemakaavan muutoksen laadinnan sekä kuuluttaa hankkeen vireilletulosta maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. Kunnanhallitus hyväksyy osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä 28.5.2024 päivätyn asemakaavan muutoksen luonnoksen. Kaavahankkeen valmisteluaineisto asetetaan yleisesti nähtäville kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.